Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tyttö täällä kirjoittelee

Minulla on ollut elämäni aikana useita työpaikkoja. Olen viihtynyt niistä jokaisessa ja tehnyt aina parhaani. Olen sanavalmis ja rohkea. Minulla on paljon ideoita ja useimmiten uskallan kertoa omat ajatukseni ääneen. Olen kuitenkin nuori nainen työelämässä, joten olen kohdannut väheksyntää ja ammattitaitoni kyseenalaistamista. Usein olen esimerkiksi ollut tilanteessa, jossa minun tai jonkun naispuolisen kollegan esittämä idea sivuutetaan palaverissa kokonaan. Hetkeä myöhemmin joku miespuolinen kollega saattaa heittää saman idean ilmoille ja se saakin valtavasti kannatusta. Minua on myös tytötelty ja olen joutunut vastaamaan epäasiallisiin uteluihin. Olen saanut ikävää palautetta, joka linkittyy sukupuoleeni. Joskus olen esimerkiksi häpäissyt koko naissukupuolen kirjoittamalla naiseuteen liittyvistä aiheista. Minä en valitettavasti ole yksin. Tunnen lukuisia kaltaisiani nuoria naisia, joita on työelämässä kohdeltu epäreilusti. Heitä on vähätelty, häiritty, sivuutettu ja koitettu hiljentää. Moni nainen kuitenkin puree päivittäin hammasta yhteen, vetää feikkihymyn naamalle ja nielee epäasiallisen kohtelun. ” Yhteiskunta on kautta aikain sanellut meille, millainen nainen saa olla.” On vaikeaa nousta puolustamaan itseään, kun joutuu pelkäämään oman työpaikkansa tai uransa puolesta. Nainen saa (työ)elämässä kiitosta siitä, että hän on kiltti, tunnollinen, mukautuva ja helppo. Nainen, joka vaatii pomolta tasa-arvoista kohtelua, on puolestaan hankala. Nainen, joka kertoo oman mielipiteensä tai ylipäätään on äänessä, on ärsyttävä. Samalla tavalla käyttäytyvä mies sen sijaan on vakuuttava, määrätietoinen ja voimakas. En usko hetkeäkään, että syrjintätilanteet työelämässä tai muilla elämän osa-alueille olisivat tarkoituksenmukaisia. Sen sijaan syrjintä on usein tiedostamatonta ja kumpuaa näkymättömistä säännöistä ja oletuksista. Yhteiskunta on kautta aikain sanellut meille, millainen nainen saa olla. Rakenteellinen syrjintä on niin syvällä meissä, että siitä ei kukaan ole vapaa. Minäkin saan itseni välillä kiinni typeristä ennakkoasenteista. Kävin esimerkiksi vähän aikaa sitten hierojalla ja minut otti vastaan itseäni selvästi nuorempi, pienikokoinen nainen. Huomasin ajattelevani ensimmäisenä, että osaakohan hän hommansa. Lienee turhaa mainita, että kyllä muuten osasi. Niin kuin osaan minäkin. Kirjoittaja on keuruulaislähtöinen opiskelija.