Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Edetään päivä kerrallaan – Keuruun jäähallissa jäät säilyvät toistaiseksi

Keuruun jäähallissa jäät pysyvät toistaiseksi. Keuruun kaupungin liikuntapaikkamestari Erkki Virkalahti kertoi, että koronaviruksen leviämisestä huolimatta jäähallin jäällä on riittänyt luistelijoita. – Toistaiseksi jäähallissa jäät pysyvät. Pidimme palaveria aamupäivällä, jolloin totesimme, että halli on vielä jääurheilijoiden käytössä. Toki olemme kuulolla koko ajan ja kuuntelemme kaikkia osapuolia. Ainoana tietona meillä on se,että Jääkiekkoliiton alaiset kiekkosarjat ovat päättyneet, Virkalahti sanoi perjantaina aamupäivällä. Virkalahden mukaan tilanne muuttuu, jos jäähalliin käyttöön liittyen tulee uusia ohjeistuksia. KeuPa HT ry:n toiminnanjohtaja Ismo Rukkila kertoo, että seurassa katsotaan tilannetta päivä kerrallaan. – Linjasimme torstaina, että harjoitukset voivat jatkua. Jokainen joukkue tekee kuitenkin itsenäisen päätöksen siitä, pitääkö harjoituksia vai ei. Harjoitteleminen on vapaaehtoista. KeuPa HT 2:n sarjaotteluita ei enää pelata, ja muutenkin seuraamme, mitä jääkiekko- ja taitoluisteluliitto ohjeistavat tässä tilanteessa, Rukkila sanoi. Keuruun jäähallissa on suunnitteilla järjestää huhtikuun 5. päivänä KeuPa HT:n taitoluistelijoiden kevätnäytös. Toistaiseksi on vielä epävarmaa, järjestetäänkö esitys vai ei.