Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kesäiset kuvat ja Einari Vuorelan runot kohtaavat Keuruun kirjaston näyttelyssä

Kesäkuun alussa Keruun kirjastossa avatussa näyttelyssä Polun päässä on taivas pääsee virittäytymään kesäisiin tunnelmiin valokuvien ja Einari Vuorelan runojen siivittäminä. Näyttelyn yhdessä tyttärensä Ada Lillomäen kanssa koostanut Jaana Uusimäki kertoo näyttelyn saatteessa esillä olevien teosten synnystä. – Esillä olevat kuvat on otettu heinäkuussa 2018 ollessamme yhdessä tyttäreni kanssa kuvaamassa entisessä mummolassani Etelämäen talossa Töysän Hakojärvellä. Matkallamme yritimme löytää jotain jälkiä mummoni Impi Mäkirannan sielunmaisemasta, selvittää Uusimäki. Kaksikko kuvasi kokonaisen upean kesäpäivän ajan ja otokset ennättivät olla vuoden unohduksissa, kunnes seuraavana vuonna syntyi idea luoda niistä valokuvanäyttely Etelämäkeen osana LuoMusa-näyttelyn tapahtumaa. Uusimäki muistaa, kuinka kuvat tuntuivat kaipaavan jotain rinnalleen. Hän kaivoi kirjahyllystään Einari Vuorelan signeeraaman Huilunsoittaja-runoteoksen, ja samassa sekä hänelle että hänen tyttärelleen selkeni, että he olivat löytäneet koskettavia runoja kuvien rinnalle. – Etelämäen näyttelyssä monet katsojat tulivat kertomaan tarinoita Vuorelasta. Meille selvisi, että Einari Vuorela oli ollut Impi-mummoni kansakoulunopettaja Töysässä, ja että tämä hänen esikoisteoksensa Huilunsoittaja syntyi juuri Töysän vuosina, Uusimäki kertoo. Hän kokee, että rakkaus Vuorelan runoihin siirtyi vuosikymmenien takaa Impi-mummulta hänelle ja hänen tyttärelleen näyttelyn luomisen myötä. Samalla he saivat välähdyksen myös Einari Vuorelan sielunmaisemasta. Kirjaston näyttely on esillä kesäkuun loppuun saakka.