Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Järjenkäyttö on sallittua

Tätä sanontaa käytti Erkki-isäni monissa kiperissä tilanteissa, joita hänen maanviljelijän uransa varrelle vuosikymmenien aikana sattui. Usein asiat ovat loppujen lopuksi paljon yksinkertaisempia kuin miltä ne näyttävät, ja ratkaisut löytyvät helpommin kuin miltä ongelmavyyhti antaa olettaa. Tarvitaan sekä maalaisjärkeä että kaupunkilaisjärkeä. Hienommin asia voitaisiin ilmaista kehotuksena keskittymällä oleelliseen. Mikä tässä vastaani tulleessa ongelmatilanteessa on kaikkein tärkeintä ratkaista? Millä on eniten myönteisiä seurauksia? Oleelliseen keskittymisen kyky tuntuu joskus tyystin kadonneen. Vaikkapa keskustelu, jota käydään ruokavaliosta, alkaa saada sellaisia piirteitä. Mustavalkoiset asenteet kasvisruuan ja liharuuan puolesta tai vastaan vaikuttavat tällaisilta. Kouluruokailukin on tässä usein tapetilla. ”Nykyinen kouluruoka sisältää paljon enemmän tuoreita vihanneksia.” Palautanpa mieleeni omaa kouluaikaani ja sen ruokalistoja. Esimerkiksi 24.–29.10.66 viikon ruokalista Helsingissä – ja aivan samankaltaista muistan itse Keuruulla koulua käydessäni olleen – oli tällainen: Maanantai: ruispuuro ja puolukkahillo. Tiistai: mannavelli. Keskiviikko: hernekeitto. Torstai: lihakeitto. Perjantai: vehnärouhevelli. Lauantai: kasvikeitto. Lisäksi joskus aterioihin kuului leipää, maitoa ja joskus juustoa. Paikallisia raaka-aineita käytettiin runsaasti. Varsin hyvinä pidin itse kyseisiä kouluruokia, no, makaronivelliä lukuun ottamatta. Uunipuuro, joka löytyi ruokalistoilta myös 50 vuotta sitten, löytyy koulujen edelleen, ja suosittu (kasvis)ruoka kuulemma onkin. Paljon kehitystä on kouluruokailussa tapahtunut näihin päiviin asti, eikä suinkaan kannata ihannoida 60-luvun kouluaterioita. Nykyinen kouluruoka sisältää paljon enemmän tuoreita vihanneksia. Ruoka on saanut kansainvälisiä vaikutteita, jotka miellyttävät myös teininuoria, ja kyllähän siihen käytetään rahaakin enemmän kuin ennen. Mutta ainakin voimme oppia niistä sen, että näilläkin ruuilla kasvettiin ja pärjättiin. Puhumattakaan kulttuurista, jota yhteisruokailun aikana opitaan. Viime kädessä siihen, millaiseksi jokapäiväinen ateriointimme muodostuu, vaikuttavat kuluttajien tottumukset, ammattitaitoinen viljelijäkunta, sekä ruuan hinta. Kaiken takana ovat sitten vielä osaavat ja sujuvat ruokaketjut. Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston professori.