Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Hoitajan ja omaisen näkökulma

29.3.2020 olen ollut töissä Seiponrannan palvelukodissa kolme vuotta. Tätä ennen toimin psykiatrisessa hoitotyössä mielenterveyshoitajana Juurikkaniemen sairaalassa ja tämän loputtua Jyväskylässä psykiatrian osastolla. Minulla on siis yli 30 vuoden kokemus hoitotyöstä. Kohta vanhustyössä kolme vuotta olleena lähiesimieheni on vaihtunut kolme kertaa, tai nyt vuoden alussa vaihtuu kolmannen kerran. Tämä jo lie kertoo jotain työn vaativuudesta. Olen seurannut Seiponrannan elämää ensin omaisen näkökulmasta palvelutalon alusta lähtien mummoni muuttettua sinne. Alusta asti on ollut selvää, että hoitajia ei ole ollut tarpeeksi asukkaiden huono kunto huomioon ottaen. Palvelutalo on varmasti suunniteltu omatoimisille hyväkuntoisille vanhuksille ja heille on luvattu hoito loppuun asti. Jos joku vanhus onkin taloon tullessaan ollut hyväkuntoinen ja omatoiminen, niin harvemmin loppua kohti ihmisen vointi kohenee. Nyt kohta kolme vuotta hoitajana asiaa seuranneena olen huomannut, että ihmisen kunto ei parane ennen kuolemaa. Kukaan ei lähde täältä vanhana, omatoimisena ja hyväkuntoisena. Vanhukset tarvitsevat paljon hoivaa ja huolenpitoa ja pääsääntöisesti ennen loppua kaikki ovat kahden hoidettavia vuodepotilaita. Tästä seuraakin sitten muutama ongelma. Seiponrannassa on maksimissaan kerroksessa kolme hoitajaa aamussa, kaksi illassa ja nyt vasta avin käynnin jälkeen yksi hoitaja yövuorossa. Avustavia työntekijöitä on ollut vaihtelevasti ja ei ollenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kerrosta kohti 17–19 hoidettavan vanhuksen lisäksi hoitajat kattavat ja jakavat kaikki ruuat, siivoavat pöydät, lataavat ja tyhjentävät tiskikoneet ja myös hakevat ruuat terveyskeskuksen keittiöstä. Ympäristön siistimistä joutuu tekemään koko työvuoronsa ajan. Jos kerroksessa sattuu olemaan työllistämistuella palkattu keittiöapulainen, joka tekee nämä asiat, niin iltaisin ja viikonloppuisin ruokahuolto on joka tapauksessa hoitajien vastuulla. Viikonloppuisin hoitajia on enää kaksi aamuvuorossa joka kerroksessa ja työmäärä siis lisääntyy entisestään, koska avustavaa henkilökuntaa ei ole. Hoitajan työhön kuuluu myös kunkin asukkaan hoito-ja palvelusuunnitelman laatiminen yhdessä omaisten kanssa ja tämän jatkuva seuraaminen ja päivittäminen. Hoitajan pääsääntöisen työn tulisi olla hoitotyö. Hoitaja Seiponrannassa avustaa enempi tai vähempi joka ikistä palvelutalossa asuvaa vanhusta. Käytännössä tämä on pukemista, riisumista, wc-käynneissä avustamista, pesemistä, peseytymisessä avustamista, vaipan vaihtoa, asentohoitoa, haavahoitoa, syöttämistä, lääkkeiden antoa ja niiden vaikutuksen seuraamista. Lisäksi vanhuksen aktivoimista ja olemassa olevien voimavarojen ylläpitämistä. Tilaisuuksiin ja kuntosalille kuljettamista. Vanhuksille vain tahtoo käydä niin, että omatoimisuus katoaa ikääntymisen myötä ja väistämättä avun tarve lisääntyy. Erilaiset muistisairaudet vanhuksilla lisäävät työn haastavuutta entisestään. Hoitajien lukumäärä ei kuitenkaan lisäänny lisääntyvän avuntarpeen kanssa. Suur-Keuruu 3.1.2020 kirjoitti: "Valvontakäynnin aikaan 19. marraskuuta Seiponrannan palvelutalossa oli pitkäaikaisia asukkaita yhteensä 49, joista 38 kohdalla palveluntarve täytti tehostetun palveluasumisen kriteerit". Asia on todellakin näin. Sen sijaan henkilökuntamäärä ei täytä tehostetun palveluasumisen kriteerejä. Avi päätöksessään myös ilmoitti " hoitajavajeen olevan 4,6 hoitajaa ja yöhoito tulee järjestää niin, ettei se ole pois kotihoidon asukkaiden yöaikaisen hoidon resursseista". Hoitohenkilökunta on koko ajan tuonut johdolle esille tätä asiaa tuloksetta. Henkilökunta on työn uuvuttamaa ja väsynyttä. Hoitajille tulee koko ajan lisää työtä. Hoitajamitoituksia mitataan erilaisilla mittareilla, joita hoitajat työnsä ohessa täyttävät. Näin on tehty jo ainakin minun talossa oloaikanani useampia kertoja, tuloksetta. Moni hoitaja on tehnyt henkilökohtaisen ratkaisun ja vaihtanut työpaikkaa, osa jättänyt koko hoitotyön. Työ on fyysisesti ja psyykkisesti erittäin raskasta. Työ tehdään asukkaiden kotona vaihtelevissa olosuhteissa. Wc-tilat on suunniteltu niin, että kaksi hoitajaa ei pääse asukasta avustamaan. Tästä johtuen virheasennot työssä ja fyysinen kuormitus lisääntyy. Käytämme työssämme apuna nostureita, todella, vaikka kyse on palveluasumisesta ja "hyväkuntoisista" vanhuksista. Psyykkistä kuormaa lisää jatkuva riittämättömyyden tunne. Hoitaja ei kerta kaikkiaan pysty tekemään työtään siten, että voisi olla tyytyväinen työhönsä. Jokaista päivää leimaa kiire. Viriketoimintaan, keskusteluihin, ulkoiluihin tai edes hoitotyön rauhassa tekemiseen ei kerta kaikkiaan aika riitä. Suur-Keuruussa 3.1.2020 perusturvajohtaja Tuija Koivisto toi esille, että asukasvaihtoa tapahtuu koko ajan. Totta, ihmisiä kuolee ja heidän tilalleen tulee uusia yhtä hoidollisia asukkaita. Palvelutaloon ei kerta kaikkiaan tule kukaan, kuka pärjää kotona kotihoidon turvin. Edelleen jutussa mainitaan, että yksikköön ostetaan ostopalveluna hoitotyötä. Tästä saa käsityksen, että sitä todellakin ostetaan asukkaille. Käsitykseni mukaan näin tehdään yhdelle asukkaalle. Olisi hienoa, jos meitä hoitotyöntekijöitä kuunneltaisiin. Mielestäni olemme asiantuntijoita tekemämme työn suhteen. Me ketkä käytännön työn teemme, tiedämme varmasti, mikä on riittävää ja mikä ei. Erikoissairaanhoidossa työskennelleenä pidän palveluasumisen hoitajamitoitusta täysin riittämättömänä työmäärään ja työn vaativuuteen nähden. Tässä nyt yhden hoitajan mielipide. Teksti on pintaraapaisu todellisuudesta. Toivon todella, että avin käynti Seiponrannassa tuottaa tulosta, koska hoitajien ääni ei ole kuulunut. Hyvää keskitalvea ja alkavaa kevättä ihan kaikille toivoen, Kati Kekkonen mielenterveyshoitaja Seiponrannasta