Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Koiranomistajat toivovat koirapuistoa Keuruun keskustan alueelle

Keuruun keskustaan vuonna 2018 muuttaneella Paula Puttosella on kaksi sloughinarttua, 3-vuotias Ilo ja 1-vuotias Pii. Vinttikoiriin kuuluvan rodun alkuperä on Marokossa. Puttonen on ottanut Piin suoraan kerrostalokotiinsa, mutta Ilo ehti asua pari ensimmäistä elinvuottaan omakotitalossa maalla. – Minulla on ollut monenlaisia koiria vuodesta 2006. Slougheja on Kennelliiton mukaan reksiteröity vuosina 2015–2019 valtakunnallisesti 66 yksilöä, ja Keski-Suomen vinttikoirakerhoon kuuluu nykyään 6 yksilöä. Ilo on haettu Kokkolasta ja Pii Nukarista, Puttonen kertoo. Sloughit sopeutuneet toisiinsa Kennelliiton tietokannan mukaan slougheja on tuotu Suomeen vuosien 2016–2019 aikana 13 yksilöä. – Kun olimme kotiutuneet kaupunkiasuntoon uudessa elämänvaiheessamme, huomasin viime kesänä ilmoituksen sloughipentueesta, ja aloin vähitellen potea taas koirakuumetta. Otin yhteyttä kasvattajaan, ja tapasimme muutaman kerran. Sitten sovin hänen kanssaan vielä yhdet treffit, ja tiesin, että sillä kertaa tulen kotiin pennun kanssa. Näinä kuukausina Piille ja minulle on käynyt kuin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssille ja ketulle, että olemme kesyttäneet toisemme, ja Ilokin on sopeutunut yli odotusten pikkusiskoon. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kerrostalo ei Puttosen mielestä välttämättä ole sen erilaisempi asuinympäristö koiralle kuin omakotitalokaan, vaikka eroavaisuuksia löytyykin. – Asuinympäristöstä riippumatta koiran ja omistajan välille syntyy suhde, ja se merkitsee enemmän kuin se, millaiset seinät ovat ympärillä. Silti en toisi kaikkia koirarotuja kerrostaloon, koska toisilla on taipumusta haukkua enemmän kuin toisilla. Sloughit ovat luonteeltaan leppoisia. Koiranomistajana minun pitää omalla toimintatavallani edistää sekä naapurisopua että koirieni hyvinvointia. Eroahdistus voi ulvottaa – Töihin lähtiessäni jään usein ikkunan alle kuuntelemaan, alkavatko Ilo ja Pii itkeä. Kun Pii oli vielä aivan pentu, pelkäsin, että ehdin saada häädön ennen kuin pentu kasvaa eroahdistusvaiheensa yli. Naapurit ovat olleet ihania ja pitkäpinnaisia, ja ainakin toivon, etteivät koirat ole itkeneet poissa ollessani 8 tuntia yhtäjaksoisesti, Puttonen sanoo. Näin keväisin koirien jätösasiat nostattavat tunteita, ja monella kuntalaisella lienee omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu astua läjään ja koettaa saada kengänpohjaa puhtaaksi. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Voisi varmaan yleistää niinkin, että myös joka koiranomistaja tuntee nahoissaan lähimmäisten kuumentuvat tunteet, vaikka kuinka ahkerasti keräisi oman koiransa jätökset pois. Jos näen Ilon ja Piin tuotosten lähellä muiden koirien kasoja, noukin ne samaan pussiin ja vien roskiin. Se on sellainen pieni ele, minkä voi tehdä. Pystyn antamaan ymmärrystä myös sille, että koiranomistajatkin ovat vain ihmisiä, ja joskus kakkapussit saattavat unohtua kotiin, Puttonen miettii. Koirapuisto keskustaan haaveena Koirapuistoa Puttonen pitää monen keuruulaisen koiraihmisen pitkäaikaisena haaveena. – Olisihan se ihan mieletön juttu, jos pääsisi turvallisesti aidatulla alueella juoksuttamaan koiria. Se antaisi koirille mahdollisuuksia sosiaalistumiseen lajitoverin kanssa, ja ihmisetkin tutustuisivat toisiinsa. Koirapuisto olisi koiranomistajien kohtaamispaikka. Tällä hetkellä lähin on Vilppulassa. Pohtiessaan koirapuiston paikkaa Keuruulle Puttonen toteaa, että aiheesta ollaan todennäköisesti yhtä monta mieltä kuin on koiranomistajiakin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Keuruun keskustan tuntumassa on ainakin näennäisesti sellaisia puistomaisia maa-alueita, joita varmaan voisi harkita. Paloaseman ja Niilontien välissä on yksi tontti, keskustan pururadan ympäröimänä on metsää, Kangasmannilantien ja radan välissä näyttää olevan vapaata maata. Varmasti jokin paikka löytyisi, mutta hankkeessa ei ole kyse ainoastaan alkupääomasta. Pitää myös sopia, miten aluetta hoidetaan rakentamisen jälkeen ja kuka siitä vastaa. Koskien cotonit mummumagneetteja Jämsänkoskelta Keuruun keskustan tuntumaan muuttaneet Jarmo ja Anne Koski ulkoiluttavat kahta coton de tuléar -rotuista uroskoiraansa koulukeskuksen tuntumassa. – Täplä on 4-vuotias ja Ässä 1,5 vuotta. Nämä herrat ovat sellaisia mummumagneetteja. Moni rouva pysähtyy puhumaan meidän kanssamme ja haluaa silittää näitä karvapalloja. Yleensä ihmiset tuntuvat suhtautuvan kaupunkikoiriin myönteisesti, mutta joskus sen huomaa, etteivät kaikki pidä näistä, Jarmo Koski sanoo. Liikkeiden edustalle tehtyjä koiraparkkeja eli telineitä, joihin koiran voi kiinnittää hihnastaan siksi aikaa, kun omistaja käy ostoksilla, Kosket pitävät hyvänä ajatuksena, mutta monessa olisi kehittämisen varaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Koirille pitäisi varata riittävästi tilaa, ja parkit pitäisi olla sellaisessa kohdassa, ettei niitä uhkaa vaara, kuten autojen tai polkupyörien läheisyys. Jos pyörä sattuisi kaatumaan, pienikokoinen koira saattaa vahingoittua, eikä pakokaasujakaan ole koiran hyvä haistella. Äänet voivat kuulua naapuriin Kerrostaloasujina Kosket tietävät, että koiran ääni saattaa kuulua naapuriin joskus liiankin hyvin. – Olemme asuneet nykyisessä kodissamme 3 vuotta, ja välillä Täplä ja Ässä nujakoivat veljellisesti keskenään. Toisinaan ne reagoivat siihen, kun ovella käy joku. Ässä varsinkin kun elää vielä pentuvaihetta, se saattaa haukahdella terävästi. Pyrimme minimoimaan ääntä aina, kun pystymme, ja usein koirat rauhoittuvat, kun ne ottaa syliin. Ovemme ulkopuolella on myös teline, johon postinkantaja voi jättää postin, ettei postiluukun kolahtaminen synnytä haukkutulvaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Useimmiten Koskilla on myös mahdollisuus rytmittää menojaan joko siten, että jompikumpi on koirien kanssa kotona, tai siten, että Täplä ja Ässä voidaan ottaa mukaan. – Ässä varsinkin tykkää autoilla. Se seuraa kulkua keskikonsolin kohdalta hyvinkin valppaasti. Täplä sen sijaan ei mielellään tule autoon, mutta kyllähän se matkustamista joutuu välillä sietämään. Koirapuisto toisi vapautta juosta Koirapuisto on paikka, jonka Kosket haluaisivat mielellään Keuruun keskustaan. – Sellainen lisäisi koirien elämänlaatua merkittävästi. Joskus kun tulee tilanne, missä Täplän ja Ässän voi päästää vapaasti juoksemaan, kyllä ne nauttivat. Tuossa Kippavuoren ja kotiseutumuseon takanakin näyttäisi olevan sellainen puistoläiskä, että siihen voisi hyvin harkita koirapuistoa. Jos kaupunki ikinä lähtisi sellaista perustamaan, kovin kauaksi keskustasta sitä ei voi sijoittaa, koska kaikilla ei ole autoa. Kylki kyljessä vilistävät Täplä ja Ässä kohtaavat aamulenkillään naapurin Ellin, 13-vuotiaan karkeakarvaisen mäyräkoirarouvan, joka kuljettaa taluttimessa isäntäänsä Tapio Kovasta . Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Me olemme näitä kortteleita kiertäneet jo 10 vuoden ajan, ja ihan hyvin on mennyt. Elli ei hermoile, joten ongelmiakaan ei synny. Koirapuisto on ajatuksena hyvä niille, jotka sitä tarvitsevat. Me vietämme mökillä 7–8 kuukautta vuodesta, joten asia ei niinkään ole ajankohtainen meille. Elli saa mennä mökillä vapaasti niin kuin tahtoo, kertoo Kovanen. Katso lisää kuvia keuruulaisista koirakavereista: