Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Vetomies Henri Tuomisto vauhdissa Harjulla

Kahdeksannen kerran kansalliseen Vetomies-ralliin osallistunut Keuruun Urheiluautoilijoiden kaksikko Henri Tuomisto ja Jukka Rasi ajoivat nautiskellen maaliin. Kova vauhti toi 2-vetoautoissa 11. sijan. MM-rallin yhteydessä ajettu Vetomies-ralli sisälsi viisi erikoiskoetta. – Top 10 -tavoitteeseen ei aivan päästy. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen sijoitukseen, sillä autoja oli luokassamme todella paljon, kertoi Tuomisto. – Auton kanssa ei ollut mitään ongelmia. Hieman oli totuttelemista uuteen vaihdekeppiin, jonka liikerata oli lyhyempi. Sen takia tuli muutama vaihdemissi, hän sanoo. Tuomisto aloitti rallin todella räväkästi Harjun ek:lla. F-ryhmän Opel Astra kiisi sen neljänneksi nopeimmin. Kaikki viisi ek:ta olivat keuruulaiskuskin mieleen. Reitin osalta löytyi myös yksi toivomus. – Tosi makeita pätkiä nämä oli ajaa. Enemmän vaan saisi olla pätkiä. Varsinkin isot tiet olivat hyvässä kunnossa WRC-autojen jäljiltä. Tykkään pikkuteistä kyllä enemmän. Kaiken kaikkiaan hieno kisa. Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja at-jonoissa, Tuomisto sanoo. Vetomieskisan nopein 2-vetoisten kisassa oli Jesse Turunen Honda Civicillä. Tuomisto jäi voittajalle 2,06 minuuttia. Kaikkiaan 2-vetoautoja starttasi 75.