Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

24 tunnin jousiammuntakoitoksessa tavoitellaan ennätystä

Keuruun Jousen aktiivijäsenistöstä koottu kahdeksanhenkinen jousiammuntajoukkue tavoittelee kymmenentuhannen pisteen haamurajaa, järjestyksessään toisessa vuorokauden mittaisessa jousiammuntamaratoonissaan. Viime vuonna kymmenestä tuhannestä pisteestä jäätiin vain hieman – Viime vuonna tulos oli 9370 ja risa, sanoo Keuruun Jousen varapuheenjohtaja ja yksi ampujaryhmästä Esa Junnonen. Lauantaina puolen päivän aikaan saavutettiin tärkeä välitavoite, kun tulos ylitti edellisen vuoden pistemäärän. Kymmenentuhannen pisteen raja on siis enää noin kuudensadan pisteen päässä ja aikaa on kuusi tuntia. Tämäkään ei tosin tule riittämään jousiampujille, vaan tämän vuotinen koitos on harjoitus tulevaa maailmanennätysyritystä varten. – Vuoden päästä aiomme pyrkiä Guinnesin ennätyskirjaan 24 tunnin piste-ennätyksellä, sanoo Esa Junnonen lopuksi. Keuruun Jousen maratonammuntajoukkueeseen kuuluvat idean isän Timo Viitasen ja varapuheenjohtajan lisäksi Juha Viitanen, Minna Ruutiainen, Tuomas Kajuutti, Pasi Lambacka, Arto Viitanen, Kari ”Kapu” Viitanen. Ammuntapaikka on seuran harjoitussali Kisakaarteella ja vuorokauden aikaraja tulee täyteen lauantaina kello 18.00, jolloin välittömästi nähdään millaisiin pisteisiin keuruulaiset jousiampujat pääsivät. Katso videolta perjantaitunnelmia ammuntapaikalta: