Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Multian koululaiset: Sinervän Tähdet valittiin - Helmi pääsee kesällä torille esiintymään

Multialla Sinervän koulukeskuksessa järjestettiin torstaina 20.huhtikuuta Sinervän Tähti laulukilpailu, johon osallistui viisitoista ala-asteen oppilasta. Kisa järjestetään vuosittain vapun lähettyvillä. Kilpailu käytiin koulun salissa ja kaikilla oppilailla oli mahdollisuus osallistua. Tuomareina toimivat tänä vuonna koulun opettajat Reima Viitala ja Sanna Purokuru . Oppilastuomareina toimivat Liinu Salo ja edellisen vuoden voittaja Sara-Aurora Kalliomäki. Oppilaat äänestävät lauluesitysten jälkeen omaa suosikkiaan. Eniten ääniä saanut valittiin yleisön suosikiksi, joka tänä vuonna oli viidesuokkalainen Roope Lehtomäki hauskalla ja viihdyttävällä esityksellään. Roope nousi yleisön suosioon, koska hän oli energinen heti esityksen alussa ja otti yleisön mukaan laulamiseen. Kisan viralliset tuomarit päättivät kenestä tulee Sinervän Tähti. Sinervän Tähdeksi valittiin viidesluokkalainen Helmi Miettinen , jonka lauluvalinta oli hänen äänelleen sopiva. Heleä ääni yhdistettynä voimakkaaseen läsnäoloon toi voiton Helmille. Kisan voittajana Helmi esiintyy kesällä Multiaista satoa -tapahtuman yhteydessä. – Laulujen sanojen muistaminen oli hieman vaikeaa, koska olin harjoitellut laulua vain muutaman musiikin tunnin verran, kertoo Roope, toisin kuin Helmi, joka puolestaan koki sanojen muistamisen helpoksi. Roopesta tuntui todella hyvältä olla yleisön suosikki. Helmiä ja Roopea ei pelottanut esiintyminen, koska he ovat laulaneet ennenkin. – En odottanut voittoa ollenkaan, joten yllätyin todella, kun se tuli, sanoo Helmi kilpailun tuloksesta. Molemmilla voittajat olivat tyytyväisiä esityksiinsä ja he lauloivat mielestään hyvin. Roope lauloi lastenohjelma Paavo Pesusienen tunnusmusiikin ja Helmi lauloi Miljoonasateen kappaleen Laulun Kirja.