Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Multian koululaiset: Vanhojen muistoja Poukamasta oppilaille

Ryhmä Sinervän koulukeskuksen 1.-4.-luokan oppilaita kävi Multian palvelukeskus Poukamassa haastattelemassa vanhuksia siitä, miten ennen vanhaan käytiin koulua ja millaisia leikkejä leikittiin. Koulunkäynnistä heräsikin paljon muistoja. Osan opintaival oli alkanut Multialla; Isojärvellä, Kopolassa, Karhilassa ja Nikarassa. Ritva Koivulahti kertoi käyneensä koulunsa Kokkolassa, mutta vuonna 1921 elämä toi Multialle. Ennen käytiin kaksi vuotta alakoulua, jonka jälkeen mentiin yläkouluun. Tämän lisäksi oli jatkokurssit, joita oli kerran viikossa. – Kun minä siirryin jatkoluokille, niin käytäntö muuttui sillä tavalla, että minä jouduin käymään sitä varsinaista koulua seitsemän vuotta. Ja sitten sitä jatkokurssia oli vain yksi vuosi, kertoi Matti Paatela , 82. Myös sodat vaikuttivat huomattavasti koulunkäyntiin. – Talavi siinä meni melekein kokonaan ja vähän syksyäkin, ettei koulua voinut käydä, sanoivat Pertti Uitamo , 90. Kouluruuista Perunat ja läskisoosi oliva suositummat, mutta myös muita ruokia oli. – Tais olla jonnain päivänä hernerokkaakin, Matti muisteli. Jenny Simola , 90 kertoi usein kouluruokana olleen keittoa, jossa oli oikein isoja lihapalasia, nyrkin kokoisia. – Jos ei käyny syönti, niin pistettiin pussiin se ja vietiin kottiin. Oltiin nii huonoja syömään. Pertti kertoi, että kouluun täytyi viedä kotoa maitopullo ja eväsleivät. Kouluruuan eteen piti nähdä myös vaivaa. – Kouluunkin piti kerätä 3 litraa puolukoita, jos meinas marjapuuroa saada, Ritva totesi. Kouluun kuljettiin yleensä jalan, mutta Pertti oli joskus päässyt myös hevoskyydillä kouluun – Meillä ei hevosta ollukkaan, mutta aina mentiin jalan. Kauheen pitkä neva ol siinä. Mutta puita pitkin mentiin siitä kouluun, kertoili Jenny. Koulumatkan pituus oli haastateltavilla ollut kolmesta viiteen kilometriä yhteen suuntaan. Välillä kilometrejä tuli enemmänkin, kun joutui kiertämään. Maanteitä kun oli niin harvassa siihen aikaan. Ritva muisteli kolmen kilometrin koulumatkaansa Kokkolassa. – Kesällä mentiin pyörällä ja talvella hiihtäen. Ja metsän poikki juostenkin joskus oikaistiin. Joskus se kesti tosi kauan ennen kun olin kotona. Jätettiin aina vähän eväitä ja sitten poikettiin metsään ison kiven päälle syömään niitä. Meitä oli iso porukka siellä kiven päällä ja katottiin, että kellä parhaat eväät on, vähän vaihdeltiin. Pojat halus aina semmoset, missä oli makkara päällä. Lempiaineeksi Ritva mainitsi uskonnon ja ainekirjoituksen. Matti kertoi pitäneensä eniten laskennosta kansakoulua käydessään. Liikuntatuntejakin oli ja eräästä liikuntatunnista Kopolan koululla Matti halusi kertoa tarinan. – Se oli semmonen, kun me lähettiin mittaamaan Kopolan lahelta Termittyjärven pituutta. Me oppilaat mittasimme ja meidän opettajamme Katri Vuorinen toimi kirjurina. Mitattiin semmosella 40 metrin narulla. Sinne Koppelolahteen mentiin ja mitattiin tasan 3000 metriin. Sitten opettaja Katri Vuorinen sanoi, että meidän liikuntatuntimme alkaa loppua, minäpäs arvioin tuon mittaamatta jääneen matkan. Opettaja arvioi, että mittaamatta jäin 80 m. No Joten Termiityn mittaustulokseksi tuli 3km 80m. Sitten kuulin jälkeenpäin, että hevosmiehet, jotka ajoivat puita sitä Termiittyjärveä pitkin, olivat mitanneet ajomatkaksi 3100m. Mutta nehän ajoivatkin penkalta penkalle, joten siihen tuli se 20 metrin lisäys siitä penkalleajon takia. Joten meidän mittaustuloksemme on paikkaansapitävä. Lapsuusleikeistä nousivat esille Kymmenen tikkua laudalla sekä Peili, jota nykyisinkin pelataan. Talvella mäenlasku oli myös suosittua. – Riihiahonmäessä laskettiin sinne Karjansillalle päin. Minä istuin Mäkisen Eeron hartioilla ja pystyssä laskettiin alas,Veikko Peuranen muisteli. Ritva kertoi, ettei pohjanmaalla ollut paljon mäkiä, joten Multian mäkiin oli totuttelemista. – Mulla oli vierasta kun tulin tänne, niin en minä uskaltanut laskea mistään ensin. Jenny ja Hanna Puroaho muistelivat, kivillä pelattavaa peliä. Pelin kulku muistui yhdessä miettiessä hyvin mieleen ja viimein pelille nimikin. – Eikös se ollu paimenta, pohti Hanna. – Niin sitä se ol. Paimenkiviä heiteltiin, Jenny varmisti. Osa lapsuuden leikeistä oli aika hurjia. Veikko mainitsi sota-ajan lapsuusleikkeinä kylätappelut. Ritva kertoi myös tappeluista ruotsin- ja suomenkielisten välillä. – Hurrit ja finskat tappeli keskenään. Ne oli oikein semmosia, että siellä vesipostilla kokoonnuttiin. Mutta kun ruotsalaiset rupes niin keljuiksi, että ne heitteli jäisillä lumipalloilla, niin sitten me lopetettiin. Me ei menty enää. Me ei haluttu päähän niitä. Koululaisille haastattelu oli jännittävä tapahtuma. – Me mentiin Poukamaan haastattelemaan vanhuksia niiden lapsuudesta. Eka mua jännitti vähän. Minun homma oli äänittää kaikki, mitä ne sanoi. Oli hauska kuunnella heidän tarinoita ja juttuja. Ne kertoi ennenajan kouluajasta. Silloin oli tullut sota ja silloin ei voinut käydä koulua, kertoi toisella luokalla oleva Enni Salenius.