Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Höyryajoissa poljetaan omaa kuntoa

Hienoja maisemia ja tehokasta liikuntaa mukavassa seurassa. Tätä tarjoaa toukokuun 6. päivänä Haapamäeltä käynnistyvä Höyryajot -kuntopyöräilytapahtuma. Höyryajot on tarkoitettu kaikille pyöräilyn ystäville aloittelijoista ammattilaisiin. – Idea sai alkunsa, kun olemme useana vuonan peräkkäin järjestäneet Jyväskylässä maastopyöräkisoja. Niitä varten olemme harjoitelleet paljon Haapamäen Riihon suunnassa. Kun päätimme järjestää myös maantieajotapahtuman, oli meille tuttu reitti jo olemassa Haapamäen maisemissa, kertoo yksi tapahtuman keuruulaislähtöinen järjestelijä Jouni Ollikainen. Keväinen pyöräilytapahtuma käynnistyy Höyryveturipuistosta, josta reitti suuntautuu valtatie 23:a pitkin Tiusalan risteykseen. Tiusalantietä pitkin matka jatkuu Valkealahteen ja aina Montosvuoren päälle, josta reitti kääntyy Kolhoon ja Vilppulaan. Vilppulassa reitti etenee Pohjaslahdentielle Virroille päin ja Tammikoskentien kautta Salussärkkien ohi kohti Riihoa. Maali sijaitsee Haapamäen kirkon kohdalla. Reitille kertyy matkaa noin 85 kilometriä. – Erityisesti Riihon, Tammikoskentien ja Salussärkkien maisemat ovat reitin varrella todella hienoja. Haapamäellä on osallistujilla mahdollisuus eri hintaan käydä peseytymässä ja ruokailemassa, Ollikainen jatkaa. Pyöräilemään on ilmoittautunut jo nyt viitisenkymmentä ajajaa. Mukaan matkalle lähtevät myös huoltoauto ja pyöräilijöiden edessä autoilla ja moottoripyörillä liikkuva liikenneryhmä. Höyryajoihin odotetaan kokonaisuudessaan 200 pyöräilijää. Tapahtuman koordinaattorina on Jyväskylässä toimiva Tähtisadeajot ry:n 12 hengen kuntoryhmä