Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pahinta on opettajalähtöinen koulukiusaaminen

MIELIPIDE Koulukiusaamisen torjuminen puhuttaa korkeinta valtiojohtoa myöten. Se on kiinni vääristä asenteista, - auktoriteettiasemista, - avoimuuden puutteesta oppimisympäristössä, - ja myös vanhempiin , - sekä vanhempien yhteiskunnallisesta asemasta, - kiusaamisen tunnustamattomuudesta, - että myös kouluyhteisön ylpeydestä kiinni. Sitä esiintyy myös toisinpäin, - eikä sitä hevin uskotakkaan, - eli opettaja kiusaa opetettavaansa. Näistä vaietaan, - ja hiljaa kuiskitaan, - jos henkisestä stressistä, turhaa häpeääkin tuntien vanhemmat puheasteelle selviävät. Kovin yleistä tuo kiusa ei ehkä nykyaikana enää ole, mutta tekee ainakin tuollaisen opettajan tunneista kiusan kohteelle helvetin. Ei kysytä kun viittaa, - ja jos ei viittaa, niin silloin kysytään. Keskitietä ei ole, jotenka oppilas hylätään ja johdetaan jäämään omaan passiiviseen olotilaansa. Yhtä kaikki, tuollainen käytös jää salatuksi eikä sitä kukaan rekisteröi, se tietenkin puuttuu kaikista koulumaailman perusopetuksen laeista, ja Kiva koulutiimi valvonnasta kokonaan. Koetulokset eivät merkitse mitään arvosanoihin, - jos tuo ilkeily viedään maksimiinsa. Vain osallistuminen oppitunneilla ratkaisee arvosanat. Ja jos olet kokenut, että olet joutunut tuohon epäsovinnaiseen painostuspaitsioon, niin tunnet olosi, pelkäksi ilmaksi ja hylkiöksi, sekä taakaksi koko luokalle, - koska opetusmetoditkin tällaista oppilasta kohtaan ovat perin juurin kieroja ja arvaamattoman hallitsemattomia. Herää siis kysymys, kuka tuon patoutuneen käyttäytymisen ja nuo ”katederihirmut” pystyy saamaan järjestykseen? Sillä, heillähän on omavaltainen oikeus arvostella oppilaan osaaminen, - ja alakanttiin oman aineensa tärkeyttä näin korostaen. Eikö pitäisi olla esim.”luokan oppilasvalvoja”, jolla olisi ilman seuraamuksia ja pelkoa oikeus ilmiantaa, - mutta mihin, - huonosti käyttäytyvä opettaja ja kiusaopetus? Siitähän on vain pitänyt vaieta ja ihmetellä myös oppilasympyröissä, mitenkä tuo käytös voitaisiin eliminoida, kun tavoite on oppilaan jatkuva alistaminen, sekä nöyryytys koko luokan edessä. Kuka tuon on kokenut, muistaa sen aina ja se jää mieleen koko iäksi. Lähtökohtaisuus on siinä, että vääriä ihmisiä on valikoitunut testeistä huolimatta opetusammatteihin, niissä on kiusaamisvietti jäänyt ja jää huomaamatta. Kaksinaamaisuus ja muiden kollegoiden manipuloiminen ei tule myöskään julki, lyhyissä välitunti tauoissa ja tuo käytös voi jatkua vuodesta toiseen ja kärsiviä oppilaita tuo ”katederihirmu” jättää jälkeensä joka vuosi, sekä pysyvät traumat koko koulumaailmaa kohtaan. Oppilaan erilaisuus, - tasapäisyydestä poikkeaminen, ja ulkoinen olemus, sekä opettajan asennevammaisuus erilaisuutta kohtaan, - ei saa näin jatkua. Se pilaa ihmisen identiteetti , sekä koko oppimisympäristön salakavalasti. Toivottavasti lainsäätäjä näkee myös tämän asian tärkeyden. Esittämäni pelastus on ns. ”oppilasvalvoja”, eikä hän aiheuta oto:na (oman työn ohessa ) edes mitään karsittavia kuluja koulumaailmaan. Antero Pohjonen Kaupunginvaltuutettu Keuruu. Haapa-mäki, - kylä jos mikä ryhmä Kuntavaaliehdokas, ps