Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

”Olen kuullut, että teokseni saavat ihmiset paremmalle tuulelle”

Ilari Kotimäen arkistosta löytyy satoja tuhansia valokuvia. Osa näistä kuvista pölyttyy laatikossa ja levyn kulmalla, kun taas osa niistä on päätynyt näyttelyyn. Kotimäen 48 teosta sisältävän Usva-näyttelyn 14 teosta on esillä Lehtiniemen aulagalleriassa 14. toukokuuta saakka. Näyttelyn teoksia yhdistää kesäinen aamuyö ja usva. - Valokuvat on otettu Pihlajavedellä vuosina 2009 ja 2010. Näyttelyn teema kunnioittaa 7-vuotiasta tytärtäni Usva Karpaloa ja seutumme kaunista luontoa. Usva-näyttely on ollut esillä aiemmin Moskovassa Ramenskojen historian ja taiteen museossa. - Minulla on tällä hetkellä työn alla toinen näyttely samaiseen museoon. Näyttelyn teema on heijastukset. Luonto ja sen herääminen uuteen päivään kiehtoo koko ikänsä valokuvausta harrastanutta Kotimäkeä. - Elämässä on paljon vaikeuksia. Olen kuullut, että teokseni saavat ihmiset paremmalle tuulelle. Siitähän tässä on loppujen lopuksi kyse. - Aamu on luonnossa taianomainen hetki kaikkine ainutlaatuisine äänineen ja tuoksuineen. Siitä hetkestä saa voimaa ja arkiset murheet unohtuvat, Kotimäki kuvailee. Usva-näyttelyn kaikki teokset on kuvattu yöllä. - Kesäyönä aamun juuri sarastaessa luonnossa kokee ja näkee asioita, jotka eivät päivällä ole havaittavissa. Olen pyrkinyt siirtämään nämä kokemukset valokuviin. - Usva on yön puhtautta, Kotimäki kuvailee. Jyväskylässä syntynyt Kotimäki valmistui taidevalokuvaajaksi Petäjäveden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vuonna 1997, jolloin hän piti ensimmäisen näyttelynsä. Usva-näyttely osoittaa Kotimäen pitkäaikaisen kiinnostuksen luonnon kuvaamiseen. - Asun luonnon keskellä, joten sen seuraaminen ja kuvaaminen on merkittävä osa arkeani. Vuonna 2007 Kotimäen valokuvista painettiin valokuvakorttisarja Kirkkaus Keuruun . Lisäksi Kotimäki on kuvittanut kaksi kirjaa, Uusi kylä – tulevaisuutta maaseudulla (2006) ja Kirkkaus Keuruun ja Pihlajaveen (2014). Kotimäen Usva-näyttelyn teokset on painettu kankaalle ja teoksien kehykset on valmistettu heinäseipäistä. Näyttely on Keuruun museon järjestämä.