Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Arvoistasi sotepolitiikkaa Keuruulla

MIELIPIDE Sote-uudistuksella pyritään maakuntien vahvaan omaan tuotantoon. Keuruun terveyskeskuksesta tulee sote-keskus. Sote-käytössä olevista kiinteistöistä kunta saa vuokratuloja muun muassa ylläpitokustannusten hoitoon. Rakennusten sisäilmaongelmat vaikuttavat jatkosuunnitelmiin, mitä vuoden 2021 jälkeen on tarkoituksenmukaista tehdä. Konsulttifirmat eivät päätä kiinteistöjen käytöstä. Sote-uudistusta on valmisteltu kymmenkunta vuotta. Aineisto on koottu. Kliinistä työtä tekeviltä ammattilaisiltakin on kysytty. On päätösten aika, nyt on uudistuksen aika. Osaava ja sitoutunut henkilökunta siirtyy maakunnan palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Toimintaa kehitetään jatkossakin asteittain. Omissa käsissä palvelut pidetään parhaiten sillä, että kuntalaiset omalla valinnanvapaudellaan valitsevat paikalliset palvelut. NPP, nauti paikallisesta palvelusta, kuten Suur-Keuruu opastaa. Suuri toimintatavan muutos aiheutuu niille suuryrityksille ja konserneille, jotka ovat aikaisemmin myyneet kaikki palvelunsa kunnille. Hankintamenettelyn voittaminen on tarjonnut useammalle vuodelle varman tulolähteen, kun jatkossa toiminnan tulos perustuisi asiakasvirtoihin. Pidetään pk-yritykset Keuruulla käyttämällä keuruulaisia palveluntuottajia. Sote-uudistus mahdollistaa pienyritysten mukanaolon maksusetelein ja asiakassetelein. Uudistus ohjaa toimialaa kuluttajaorientoituneemmaksi. Vuokralääkärifirmat ovat tulleet kunnille kalliiksi. Reformilla saadaan päällekkäiset toimenpiteet pois ja rahoitus yhden budjetin ja rahoitusjohdon alle. Pro Keuruu! Riitta Ryynänen kuntavaaliehdokas, kristillisdemokraatit