Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

MultiAntseilla aihetta tuplajuhliin – sekä miehille että naisille sarjanousu

MultiAnts on hallinnut tällä kaudella salibandykenttiä sekä miesten että naisten 4. divisioonassa. Vahvasta osaamisesta kertoo se, että molemmat joukkueet juhlivat kauden päätteeksi sarjavoittoa ja nousua 3. divisioonaan. Naiset eivät hävinneet kaudella yhtään ottelua. Sarjataulukossa ainoat pistemenetykset tulivat kahdesta tasapelistä. Joukkueen maaliero oli murskaava 91–26. – Viime vuonna nousu kaatui harmittavasti yhteen peliin. Kun emme siinä ottelussa onnistuneet, sisuunnuimme tämän kauden peleihin. Joukkue on halunnut sarjanousua koko ajan, mikä on näkynyt otteissa, kertoo MultiAntsien naisten joukkueen kapteeni Minna Koppelomäki. Sarjanousu tietää multialaisille pidempiä pelimatkoja, sillä 3. divisioonan turnaukset järjestetään Tampereen seudulla. Koppelomäki arvelee pelien olevan entistä tasaisempia. – Joukkueiden väliset tasoerot ovat varmasti pienempiä. Tämän vuoden kaltaisia suurilukuisia voittoja ei enää synny, Koppelomäki uskoo. Ensi kaudelle naisten joukkueen kokoonpanoon tulee muutoksia, sillä muutama pelaaja on jäämässä pois joukkueesta. – Onneksi joukkueeseen on tulossa myös uusia pelaajia. Heitä toivotaan myös lisää, sillä ei meitä koskaan ole liikaa, jatkaa Koppelomäki. MultiAntsien miesten joukkueen kapteeni Joni Väärämäki kertoo kauden edenneen hyvässä kaverihengessä. Peleissä on ollut rento ja positiivinen tunnelma, mutta tosissaan tekemisen maku. Joukkueen pelaajat ovat pääasiallisesti Multialta ja Keuruulta. – Olemme osanneet vaatia toisiltamme samaa mitä itseltämme. Sarjanousu tuskin muuttaa toimintaa; lähdemme pelaamaan omaa peliä tällä samalla asenteella, Väärämäki analysoi. Miehet hävisivät menneellä kaudella yhden vain yhden pelin. Otteluvoitot perustuivat vahvaan puolustuspeliin, sillä joukkueelle tehtiin 16 ottelussa vain 39 maalia. Myös MultiAntsien miesten ensi kauden vieraspelit suuntautuvat Tampereelle. – Joukkueen runko on ollut kasassa jo 15 vuoden ajan. Uskon, että se ei ensi kaudelle juurikaan muutu. Uudelle sarjatasolle lähdetään sillä mielellä, ettei sinne mennä vain pyörähtämään, Väärämäki toivoo.