Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Teatteri Paradoksi esiintyy Männistöllä

Teatteri Paradoksi on ketteräliikkeinen keuruulainen matkalaukkuteatteri, joka on puolentoista vuoden aikana esiintynyt lähes sata kertaa erilaisin kokoonpanoin ja näytelmin useilla paikkakunnilla Keski-Suomessa ja Lapissa. Viime syksynä Paradoksi nähtiin kansainvälisillä nukketeatterifestareilla Rovaniemellä. Tilauksia on kesällekin muun muassa Levin G24 -festivaaleille. Kolmen hengen kokoonpanolla on kolme esitystä Keuruun Pohjoisjärven satavuotiaalla Männistön Nuorisoseurantalolla. Runsaasti musiikkia sisältävä Mystinen matkalaukku kertoo tapahtumista öisellä rautatieasemalla, jolla mies löytää kadonneen matkalaukkunsa ja samalla jotakin yllättävää. Runoilija Markku Lehdon teksteihin perustuvaa näytelmää roolittavat Lehdon lisäksi käsikirjoittaja Kirsi-Klaudia Kangas ja muusikko Raija Järvensivu . Näytelmää esitetään Männistöllä keskiviikkona 5. huhtikuuta kello 19 sekä sunnuntaina 9. huhtikuuta klo 14 alkaen. Toinen näytelmistä on tositapahtumiin perustuva, koskettava Erakon laulu. Se nähdään Männistöllä perjantaina 7. huhtikuuta kello 19 alkaen. Erakon laulussa katsoja viedään ihmis- ja nukketeatterin sekä musiikin keinoin Inarin erämaihin tutustumaan erakko Albin Tirkkoseen. Lavalla ovat kookkaan teatterinuken lisäksi Kangas ja Järvensivu. Esitys sisältää upeaa pohjoista musiikkia. Näytelmät ovat ohjanneet Ismo Nokelainen ja Rainer Kaunisto. Sponsorina toimii Keuruun kaupungin kulttuuritoimi. Paikalliset puuhanaiset kattavat jokaisen esityksen päätteeksi kahvipöydän.