Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Sahara Clochette voitti Åbyssa

Oskari Mäenpään kasvatti, Sahara Shadow´n ja Raja Mirchin tytär, muutti Ruotsiin Veijo Heiskasen treeniin yhtä aikaa Sahara Redraman kanssa. Helmikuussa Heiskanen ajoi sillä koelähdön ja maaliskuussa alkoivat tammalla totiset työt kilparadalla. Ensimmäinen startti pilaantui laukkaan, mutta viime torstaina se oli terävänä ja nappasi voiton enintään 8000 kruunua tienanneiden sarjassa. Sahara Clochette juoksi alkumatkan viidentenä, lähti vajaa kierros juostuna etenemään toista rataa ja sai eteensä kilpakumppanin, jonka selässä se pääsi tulemaan maalisuoralle saakka. Kun Heiskanen käänsi tamman loppukiriin, eteni se halukkaasti ohi muista ja otti varman voiton. - Alkustartit olivat hiukan hankalia; tuli laukkoja, mutta nyt on hiukan muutettu varusteita, niin en osannut laukkaa pelätä, kun kotona on tuntunut meno ihan tasapainoiselta. Ja sukuahan tällä piisaa, kehui Heiskanen tammaa. Oskari Mäenpää omistaa tamman yhdessä Jaakko Köntän kanssa. Myös Petra Huhtin Sahara Redrama juoksi samoissa raveissa, mutta sen kisa pilaantui laukkaan. Kotimaan kamaralla, tarkemmin ottaen Porin iltaraveissa kunnostautuivat sekä Anita Viitasen Alf että Sari Kuokkasen Cold Lucky Girl. Alfin edellinen voitto tuli tammikuussa, mutta Sari Kuokkasen tamma pääsi voiton makuun edellisessä kisassaan Tampereella. Molemmat Cold Lucky Girlin voitot tehtaili Antti Teivainen , jolle tamman ohjat tuntuvat sopivan hyvin käteen. Kun kyseessä on Suomen nopein kuski ja myös hyvin starttaava tamma, niin ei mikään ihme, että keulapaikka lankesi ilman suurempia hankaluuksia. Alku mentiin vauhdilla, ja sitten Teivainen otti vauhdit pois, taas 500 metriä kiristettiin vauhtia ja loppupuolikas tultiin, mitä jaloista lähti. Kuski työskenteli loppuun saakka ahkerasti rattailla ja sai tamman ykkösenä maaliviivan yli. Alf lähti 60 metrin takamatkalta ja näin sen alkumatka sujui seuraillen takaa muiden menoa. Kun Alfin edessä oli hyvin etenevä Derekin selkä, niin Jouni Törmänen piti vetoavun loppuratkaisuun saakka. Vasta lopussa kuski käänsi Alfin kiriin kiittäen samalla vetoavusta ja napaten ykkösrahat Derekin turvan edestä. Ravituloksia. Tampere, Teivo T5-ravit 21.3.17 Ryhmäajo lämminverisille 2100 m enintään 29 500 € tienanneet. 1) Anything For You, om. ja valm. Jaakko Kyrö, Tammela, ajoi Jukka Torvinen, aika 16.8a, p. 1200 €. 2) Don Corleon, om. Scuderia Cosa Nostra, Ikaalinen, (Juhani Palonen ja Sauli Metsälä, Keuruu-Multia), valm. Tuija Irri, ajoi Joni-Petteri Irri, aika 16.9a, p. 600 €. 3) Classify Tof, om. Kalevi Puupponen, Jyväskylä, valm. Tero E Mäenpää, ajoi Ari Moilanen, aika 16.9a, p. 360 €. Ruotsi. Åby V64-ravit 23.3.17 Tasoitusajo 3 v ja vanhemmille lämminverisille enintään 8000 kr tienanneille. 1) Sahara Clochette, om. Jaakko Könttä ja Oskari Mäenpää, Lieksa-Keuruu, valm. ja ajoi Veijo Heiskanen, aika 17.8, p.2048 €. 2) Super Grappen (SE), om. Easy KB, Upsala, valm. Mimmi Elfstrand, ajoi Jörgen Sjunnesson, aika 17.9, p. 1048 €. 3) Amabella Beech (SE), om. Karin Elias, Blentarp, valm. ja ajoi Conrad Lugauer, aika 17.9x, p. 786 €. Pori, T4-ravit 24.3.17 Tasoitusajo kylmäverisille 2100 m paalulta enintään 10 000 € tienanneet. 1) Alf, om. Anita Viitanen ja Erja Hoppula, Keuruu-Uurainen, valm. ja ajoi Jouni Törmänen, aika 25.8, p. 1000 €. 2) Derek, om. Reija Koskinen-Salo, Huittinen, valm. ja ajoi Ilkka Salo, aika 27.7, p. 500 €. 3) Tähtisäihke, om. Aikapojat Team ja Markun Talli, Pori-Seinäjoki, valm. Jouni Miettinen, ajoi Harri Koivunen, aika 27.8, p. 300 €. Ryhmäajo lämminverisille 2100 m enintään 7000 € tienanneet. 1) Cold Lucky Girl, om. Sari Kuokkanen ja Lauri Nieminen, Keuruu-Petäjävesi, valm. Lauri Nieminen, ajoi Antti Teivainen, aika 17.7a, p. 1000 €. 2) Rose Coger, om. Mikko & Timo Leivo, Sastamala, valm. Anu Hakala, ajoi Kari Venäläinen, aika 17.9a, p. 500 €. 3) No Sense Via, om. ja valm. Jonna Kangas, ajoi Rami Kangas, aika 18.0a, p. 300 e.