Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Kolmesti kuollut

Yli 60 vuotta sitten serkkuni teki kuolemaa. Syvästi uskovainen tyttö ei nurkunut kohtaloaan eikä anellut elämälleen jatkoaikaa. Kuolema oli suvussa tuttu vieras. Tuberkuloosi oli vienyt hautaan jo monta enoa ja tätiä, yhden vauvaserkun ja viimein hänen oman isänsäkin. Serkulle oli luvattu korkeintaan vuosi elinaikaa, ja se vuosi oli jo pitkälle kulunut. Kylän mummot kävivät hänen sairasvuoteensa ääressä veisaamassa lähtövirsiä. Serkku kuuli hyvin senkin, miten mummot oven taakse päästyään niiskahtelivat: - Niin kaunis tyttö ja kuolla pittää! Sattuipa sentään niin, että hoitava lääkäri vaihtui. Tämä lääkäri oli innokas kokeilemaan lääketieteen uusimpia menetelmiä, ja hän uskoi, ettei kaikkea toivoa ollut vielä menetetty. Tarjolla oli erittäin riskialtis leikkaus, mutta eipä siinä muuta menetettävääkään ollut kuin muutama kuukausi kituliasta elämää. Leikkauksen kestäessä serkku kuoli kolme kertaa. Hän irtautui ruumiistaan ja leijaili häikäisevän kirkkaaseen valotunneliin. Joka kerta matka kuitenkin katkesi tunnelin suulle ja hän tempautui takaisin kuin imurilla vetäisten. Kolmesti kuollut taiteilijaserkkuni täytti helmikuussa 80 vuotta. Sitä neljättä kertaa tyynesti odotellessaan hän elää täysillä elämäänsä. Nuorempana hän mielellään käveli hautausmaalla ja löysi sieltä inspiraatioita maalauksiinsa ja piirroksiinsa. Serkku teki kuvia etenkin aseiden hautaamisesta, mutta torpan tyttöä risoi myös ihmisten ulkonainen eriarvoisuus kuoltuaankin. Eikö vain hautausmaallakin rikkaalla ollut isompi hautakivi ja koreammat istutukset kuin köyhällä! Serkun kanssa puhumme kuolemasta yhtä luontevasti kuin toiset puhuvat säästä. Vuosia sitten sovimme, että kumpi tahansa meistä lähtee ensin, toinen vie haudalle kimpun suopursuja. Suopursu on yhteinen sielunkukkamme. Kuulemani ja lukemani kymmenet kuolemanrajakokemukset ovat kaikki olleet erilaisia. Totta kai ne ovat, eihän ole kahta samanlaista elämääkään. Jokaisella ihmiselämällä on täysin uniikki käsikirjoitus, joka on hyvin pitkälle ihmisen itsensä käytäntöön sovellettavissa ja muokattavissa - ja jonakin päivänä kuolemme yhtä yksilöllisesti kuin olemme eläneetkin.