Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Yksi ruusu

Niitä katsotaan pitkään ja monin miettein. Yksi punainen ensi-iltaruusu maljakossa on paljon enemmän kuin yksi ruusu. Siihen sisältyy kokonainen talvi, paljon toiveita, odotuksia, iloa ja naurua, ahdistusta ja kovaa yritystä. Teatterin tekeminen on kummallinen juttu. Se hitsaa ihmiset vahvasti yhteen, mutta samalla siinä on enemmän yksin kuin missään muussa tekemisessä. Jos putoat, kukaan ei korvaa sinua ja iso työ ja siihen jo laitetut varat menevät hukkaan. Vatsataudissa näytellään vatsataudissa. Teatterissa joudut tai pääset pelottavan lähelle toista ihmistä. Lavalla ei voi vetäytyä minkään taakse, siinä ollaan paljaina sen hahmon sisällä, joka esitettäväksi on annettu, mätkitään, tuupitaan, haukutaan ja anellaan. Siinä touhussa ei kuvia kumarrella. Katson ruusua. Se katsoo takaisin, heijastaa kuvia. Ne juoksevat vinhaa vauhtia: Kimaran pienen puolen ovi, kamala kenkäkasa lattialla, kahvipannu, vaateröykkiöt, näytelmän hahmot ja heidän repliikkinsä. Teatteriesityksen luominen on hyvästä esiintymispaikasta huolimatta kova homma. Luvat, lavastus, rekvisiitta, puvustus, esitysaikojen sovittaminen, mainostus, tiedotus, lipunmyynti, taloudenhoito ja monet muut asiat ovat itse esityksen valmistamisen ulkopuolella, silti pakollisia. Suomalaiset pitävät teatterista. Kukaan ei ole saanut selvää minkä vuoksi. Teatteriharrastuksen ykkönen on Etelä-Pohjanmaa, mutta Keski-Suomi tulee heti kakkosena. Maakunnassa tehdään paljon ja erilaisia esityksiä. Teatteri on parhaimmillaan peili, joka heijastaa niin terävää kuvaa, että se havahduttaa näkijänsä arkisesta unestaan. Teatterin tehtävä ei ole saarnata tai valistaa. Sen pitää koskettaa, tökkiä syvältä, naurattaa ja itkettää, inhottaa, ihastuttaa... Hyvän esityksen jälkeen on havahtunut olo. Teatterin tekemisen muodot muuttuvat, mutta sen sisin ei muutu. - Älä kuihdu ruusu; niin monta tarinaa on vielä kertomatta.