Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Multian MM-potkut: Haasteviestin tulot hyväntekeväisyyteen

Vaikka Multian potkukelkkailun MM-kisoilla on vahva urheilu- ja kansanjuhlan status, löytyy kisoissa näkemistä sekä tekemistä hauskanpidonkin merkeissä. Aiempina vuosina haasteviesti on kilpailtu nelihenkisin joukkuein, joista jokainen viestinviejä on kiertänyt 400 metrin matkan. Kun kisat viime vuonna järjestettiin ensi kerran Multian urheilukentällä, haasteviestin matkaksi muuttui 3x300 metriä. Kisojen alusta saakka mukana ollut haasteviesti on suunnattu muun muassa työmaaporukoille, yhteisöille sekä vapaille toimintaryhmille, jotka nauttivat yhdessäolosta pienen liikkumisen ohessa. – Kaiken ei tarvitse olla totista urheilua, sillä välillä voi päästää vapaallekin. Joukkue muodostuu kolmen hengen ryhmästä. Haasteviestin yhteydessä osallistujien parhaimmat asut ja kelkat on palkittu. Tässä lajissa, jos missä, pääsee varmasti kisatunnelmaan. Viesti sopii mainiosti esimerkiksi yritysten tyky-päivän ohjelmaksi, vakuuttaa Jukka Lampinen , yksi kisojen puuhamiehistä. Osallistumismaksuista saaduista tuloista järjestäjät tilittävät osan hyväntekeväisyyteen. Viime vuonna rahoja sai syöpää sairastavien lasten tukiyhdistys Sylva ry. Tänä vuonna kohteena on Älä kiusaa mua ry. – Haluamme olla auttamassa niitä, jotka joutuvat näkemään kokemaan syrjintää. Järjestäjät päättävät vuosittain vaihtuvan kohteen aina MM-kisojen suunnittelun yhteydessä, Lampinen jatkaa. Haasteviestiin voi ilmoittautua vielä paikan päällä, mutta järjestäjät toivovat, että ensi maanantaina osallistujalistat olisivat valmiit.