Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Yli 300 vuotta kadonneen kellon tarina jatkuu

Pieni poika katselee rantaan viettävän rinteen puolivälissä, kun Lapinsalmen vastarannalla hiljainen joukkio kantaa jotain raskasta rantaan. Välillä pilvien lomasta pilkistävä kuu valaisee juuri ja juuri sen verran, että poika erottaa joukkiosta pari tuttua miestä. Gabriel Herpman johtaa joukkiota, jossa hänen kaksi nuorempaa veljestä, Kustaa ja Johan ovat mukana. Jotain loiskahtaa Lapinsalmen rantaveteen, mutta poika ei ehdi nähdä mitä sinne molskahti. Kuului ehkä kaksi molskahdusta, toinen saattoi kuulua myös yhden kantajan kaatumisesta veteen. Tarinan pätkä on sepitettä, mutta kellojen upotus on faktaa. Herpmanin veljekset upottivat Keuruun kirkon kellot Lapinsalmeen vuonna 1713 suojellakseen niitä venäläisiltä. Ison Vihan päätyttyä yksi kello nostettiin Lapinsalmesta, sulatettiin ja valettiin uudelleen kirkonkelloksi, joka soi tätä nykyä Multian kirkon tornissa. Toisen kellon olemassa olo on epävarmaa, mutta Lions Club Keuruu/Lapinsalmi aikoo kunnioittaa Herpmanin veljesten muistoa ”nostamalla” kellon uudelleen ihmisten mieleen. Toki, Lapinsalmea ei olla nyt lähdössä haravoimaan, vaan kello valetaan uusiksi ja sille rakennetaan tapuli Keuruun veteraanipuistoon. – Tarina elää, eikä hyvä tarina ole pilalla, vaikka se ei olisikaan totta, sanoo LC Keuruu/Lapinsalmen presidentti Jussi Rasi. – Kello ja tapuli pystytetään elävöittämään kaupunkikuvaa, kunnioittamaan kellonupottajien muistoa. Uskonne, että hyvä kello kauas kuuluu, jatkaa Rasi. Lions Club Keuruu/ Lapinsalmi vietti menneellä viikolla 40-vuotisjuhliaan ja juhlavuoden sattuessa sekä Suomen että kansainvälisen Lions Clubin 100-vuotis juhlavuoteen klubi päätti ryhtyä kellohankkeeseen. Mukaan pyydettiin sekä LC Keuruu että Keuruun yrittäjät. Vetoapua saatiin myös julkiselta puolelta. – Senaattikiinteistöt luovuttivat meille paikan puistosta ja Keuruun kaupunki myönsi toimenpideluvan tapulin pystyttämiseksi Veteraanipuistoon, Kapan edustalle, sanoo Rasi . Kello valetaan Vaasassa ja tapulin rakentaa keuruulainen Vanhat Talot Oy.