Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ensisingle on unelmien täyttymys

Keuruulainen laulaja Eija Lius julkaisee maaliskuussa ensisinglensä Sama tyttö. - Kappaleen on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut lauluntekijä Jukka Karppinen . Single äänitettiin Rovaniemellä tammikuussa ja vastikään varmistui, että tuotantoyhtiö Magnum music julkaisee levyni. Tämä on unelmieni täyttymys sekä samalla syntymäpäivälahja itselleni syksyllä täyteen tulleiden pyöreiden vuosien kunniaksi, toteaa Eija Lius tyytyväisenä. Lauluntekijä Jukka Karppinen on ansioitunut urallaan. Hänen sävellyksiään ovat monet Suomen iskelmälaulajat ja yhtyeet levyttäneet - esimerkiksi Arja Koriseva , Marita Taavitsainen , Danny ja Rainer Friman sekä Souvarit ja Taikakuu. Myös Lius on omaan lauluunsa tyytyväinen. - Laulussa on hieno melodia ja hyvä sanoitus. Herkkä kappale, se kertoo kuin omasta elämästäni. Tietysti laulu sopii monien muidenkin elämään. Kappale on myös hyvää tanssimusiikkia, luonnehtii Lius. Levyllä soittavat ammattimuusikot. Mukana ovat Kultaisen harmonikan voittanut harmonikkataiteilija Jukka Lampela , kitaristi Mikko Nuorala sekä basisti Jouko Isokangas . Kosketinsoittimissa on Jukka Karppinen. - Singlen toteutuminen on minulle unelmien täyttymys ja osoittaa, ettei haaveilemista kannata koskaan lopettaa. Nuorenakin Lius lauloi, osallistui laulukilpailuihinkin. Uutta vauhtia rakkaaseen lajiin tuli hänen voitettuaan Tangoseniori-laulukilpailun Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2015. - Siitä lähtien nuoruuteni lauluharrastus on virinnyt uudelleen. Nyt harjoittelemme viikoittain, aina sunnuntaisin Valo-yhtyeeni kanssa. Siinä soittavat Jarmo Palomäki koskettimia, Saku Toivola kitaraa, Atte Toivola bassoa ja Jarmo Toivola rumpuja. Keikkojakin on tulossa. Eija Liusta ja Valoa voi kuunnella seuraavan kerran lauantaina 4. maaliskuuta Pappilan Tavernassa. Huhtikuun 15. päivänä he esiintyvät puolestaan Haapamäen Suojalla tanssi-illassa. - Kesälle on sovittu esiintyminen Nyyssänniemessä. Keikkailu on meillä vasta alussa. Saa nähdä mihin elämä vie, tuumaa Lius. Syntynyt Suonenjoella 1966. Asuu Keuruulla. Julkaisee maaliskuussa 2017 ensisinglensä Sama tyttö. Voitti Tangoseniori-laulukilpailun Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2015. Työskentelee palveluneuvojana pankissa. Harrastuksia laulaminen, käsityöt, sisustaminen ja matkailu.