Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Temppuradan valloittajat haastoivat Mestis-pelaajia jäähallissa

Keuruun jäähallissa kaukalon vieressä istuu Aava Heikkilä , 2 v, isänsä Juhon kanssa. Mehu ja kuuma makkara maistuvat sekä isälle että tyttärelle. Pieni paussi luistelun lomassa on paikallaan. – Tällaiset tapahtumat ovat kyllä mukavia. Nekin, jotka eivät pelaa jääkiekkoa tai taitoluistele, pääsevät luistelemaan jäähalliin. Keuruulla järjestetään ihan hyvin lapsiperheille suunnattuja erilaisia tapahtumia. Varsinkin näin hiihtolomaviikolla, kun muu toiminta on tauolla, perheet pääsevät yhdessä liikkumaan, kertoo Juho Heikkilä tyytyväisenä. Karkaa luistelemaan -tapahtumaan Heikkilän perhe oli lähtenyt koko lapsikatraan kanssa. Kuusilapsisen perheen nuorimmainen otti päiväunia vielä vaunuissa, kun perheen muut jäsenet liikkuivat jäällä. Jäähallissa sekä vanhalla pallokentällä oli Heikkilöiden lisäksi lähes 200 muutakin tapahtumaan saapunutta vierasta. Hiihtoloman aloittava ja jo perinteeksi muodostunut liikuntatapahtuma on pysynyt lapsiperheiden suuressa suosiossa koko sen olemassaolon ajan. Perheen pienemmille oli jäähallin jäälle rakennettu temppurata. KeuPa HT Taitoluistelijoiden Nina Lius opasti ja ohjasi luistelijoita radalla. Kaukalon toisessa päässä pienet kiekkopelaajat saivat oppia puolestaan Mestis-joukkueen pelaajilta. KeuPa HT:n ylläpitämästä makkarakioskista sai käydä hakemassa ilmaiseksi lämmintä mehua ja kuumaa makkaraa, jos liikkumisen ohessa alkoi hiukoa. Eskari-ikäinen Onni Olkkola pääsi poseeraamaan KeuPa HT:n edustusjoukkueen pelaajien kanssa. Onnin isä Keimo Olkkola piti tapahtumaa onnistuneena. – Yhdessäolo on kaikille tärkeintä. Mukavaa ja leppoisaa tekemistä, josta kaikille tulee varmasti hyvä mieli, Keimo Olkkola myhäili kiekkomailaansa nojaten. Kaksituntisen liikuntahetken järjestelyistä vastasivat KeuPa HT, Keuruun kaupunki, Osuuskauppa Keskimaa sekä Suur-Keuruu.