Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Blogi: Avantouintia, ahventen paistoa ja oravajuttuja

Avantouintia. Tämä tarina on tosi. Joululomalla, aatonaattoiltana, olimme emäntäni vanhempien rantapaikassa saunomassa. Siellä, missä kesälläkin uin ja saunoin kovasti. Tykkään näet molemmista kovasti, onhan rotuni lämpimästä Meksikosta kotoisin. Minä katselin rannassa kun emännän äiti eli mummo, pulahti avantoon. Sitten mummo ja emäntä menivät saunaan, mutta jättivät saunan oven raolleen, koska tiesivät, että minäkin tulisin kohta tuttuun tapaan mukaan saunomaan. Yhtäkkiä minä tulla tupsahdinkin saunaan, mutta täristen ja aivan litimärkänä! Olin siis hypännyt avantoon! Voi hyvänen aika! Kyllä emäntä, mummo ja pappa ihmettelivät. Olin kai muistellut kesää, sitä, kun uin siellä rannassa. En vain ollut tajunnut, että vesi olisi jääkylmää. No, ei siinä mitään. Hyppäsin kiiruusti ylimmälle lauteelle lämmittelemään. Saunoinkin löylyssä melkein tunnin, koska lämpö tuntui kylmän kylvyn jälkeen niin hyvältä. En malttanut millään lähteä pois! Makasin vain pehmeällä pyyhkeellä kuorsaten, vaikka emäntä kävi useamman kerran minua huutelemassa. Lopulta minut piti kantaa sieltä pois! Ahvenia. Saamme usein emäntäni tädiltä ja sedältä perattujen ahventen nahkoja pilkkireissuilta tuliaisiksi. Emäntä paistaa niitä voissa minulle iltapalaksi. Voi että, ne ovatkin minulle suurta herkkua! Minä näet syön niin kalaa kuin kalojen nahkoja tosi mielelläni. Onhan kalannahka myös terveellistä, siinä on kuulema niitä terveellisiä omega-rasvahappoja. Ei siis ihme että turkkini on pöyhkeä kuin mikä. Se oikein kiiltää! Emännän tytär on kyllä sitä mieltä, että emäntä hemmottelee minua aivan liikaa. Juu, niin, kröhöm, täytyy myöntää, että tässä on puoli totuutta. Me chihut kun ollaan semmoisia tunnetusti, että me sitoudutaan hirveen voimakkaasti meidän omistajaan. Erityisesti me rakastetaan sylittelyä ja herkkuja. Niin tässä on tainnut käydä, että minusta on tullut hieman ”lellikki”. Mutta, kuten sanoin, en ollenkaan laita sitä pahakseni. Minä kun niin tykkään sylittelystä, ja seuraan emäntää uskollisesti joka paikkaan. Olen hyvin, hyvin rakastava, uskollinen ja hyvä pikku koira. Oravajuttuja. Eräänä helmikuun aurinkoisena iltapäivänä olimme lenkillä metsäpolulla, kun naapurin rouva tuli kahden pikkukoiransa kanssa vastaan. Me koirat juoksentelimme hetken irrallaan metsänreunassa villisti kirmaillen ja toisiimme tutustuen. Sitten rouva sanoi hauskasti: ”Tuo Mimi on sitten kuin pieni orava, kun se menee tuolla hangessa”. Niin, olenhan minä, kun olen pienikokoinen, semmoinen parikiloinen, ja värityskin kullanruskea kuten oravalla. Kun kävelimme kotiin, emäntää alkoi naurattaa tämä orava-vertaus. Kotona hän riisui minulta toppaliivin, otti minut syliin, katsoi ruskeisiin silmiini ja kysyi minulta, että oletkos sinä Mimi pikku-orava? Silloin mulkaisin häntä sen näköisenä, että kuule äiti, voit sanoa minua vauvaksi, muruksi, Mimmeröksi ja vaikka miksi, mutta orava minä en kyllä ole! – Selvä juttu, muru, sanoi emäntä suu naurussa. Oikein ihania talvipäiviä teille kaikille – nauttikaa! Love, Mimi & emäntä