Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Maakuntaviesti Joutsassa: Jyväskylä 1 voittoon , Keuruu oli kymmenes

Keski-Suomen 70. maakuntaviesti hiihdettiin sunnuntaina Joutsassa. Viesti oli sääntökauden 2016-2020 toinen. Kuntajoukkueet hiihtivät samassa sarjassa yhdeksän osuutta, neljä ensimmäistä perinteisellä ja loput viisi vapaalla hiihtotavalla. Joukkueiden kokoamista helpottivat kunnan asukasluvusta riippuvat korvaussäännöt. Mustaruutitykin lähtölaukaus lähetti 11 kunnan 17 joukkuetta matkaan kello 12 tykkilumiladulle neljän asteen pakkaskelissä. Joutsa oli viestin kärjessä alkuosuuksilla. Maaliin tuli kuitenkin jälleen ensimmäisenä viime vuotiseen tapaan Jyväskylän ykkösjoukkue Mikko Harjun ankkuroimana. Toisena maaliviivan ylitti Äänekosken Verneri Poikonen (+2.52,6) ja kolmantena joutsalaisten riemuksi konkari Tomi Oittinen (+3.18,5). Matti Aallon ankkuroima Keuruu oli maalissa 10:s (+14.22,3). Keuruulaisista osuuspalkittavien joukkoon pääsi kuudennen osuuden Samuel Koljonen osuutensa kolmantena sekä Matti Aalto samalla sijoituksella. Voittaneessa Jyväskylän ykkösjoukkueessa hiihtivät Olli Tyrväinen , Lauri Pulkkinen , Aino Veijalainen , Arttu Kaario , Varpu-Sofia Heinonen (osuutensa nopein), Sakari Hynynen , Jenni Raivio , Antto-Ville Heinonen (osuuden kolmas) ja Mikko Harju . Heinosen sisarukset edustavat Keuruun Kisailijoita. Paras kakkosjoukkue oli Jyväskylä 2. Keuruun joukkueessa hiihtivät: Joni Seppä , Tuomas Peltola , Satu Kauppinen , Juha Koskinen , Kerttu Alamäki , Samuel Koljonen (osuutensa kolmas), Irina Nousiainen , Asta Katainen ja Matti Aalto (osuutensa kolmas). Keski-Suomen Liiton lahjoittaman kiertopalkinnon pitää vuoden omanaan edelleen Jyväskylä. Vuosivoitosta muistoksi Jyväskylälle jää jälleen pienoismetso. Ensi vuonna maakuntaviesti hiihdetään Kyyjärvellä. Ja taasko helmikuussa? Tulokset kisajärjestäjän nettisivulla: www.joutsanpommi.fi/maakuntaviesti 2017. Edit: 13.2.2017 kello 9.50 jutusta poistettu kuva.