Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Sisar rento valkoinen?

Orvokki Vääriskoski Kokemukset, mitkä heistä muistan, ovat miellyttäviä tai neutraaleja. Lähinnä mieleen tulevat viileät, rauhalliset kädet ja tyyni katse, joka ei kerro mitään. Niissä tilanteissa niin on parasta. Olen tutustunut heihin onneksi vain harvoin, ja parhaillaan synnytyksissä. Jokunen mukava sen alan sukulainenkin on, mutta se on eri asia. He ovat ottaneet verikoetta, mitanneet verenpainetta, kuunnelleet vauvan sykettä, laittaneet tippaa, ottaneet röntgenkuvaa. Puolitoista vuotta sitten yksi heistä, nuori ja suloinen, eksyi työnnellessään minua leikkaussaliin keskussairaalan remonttilabyrintissa, mutta selvitti reitin salamannopeasti – vain muutaman sekunnin katselimme isosta ikkunasta huikeaa syystaivasta yhdessä ja olimme sen huvittavan hetken ystäviä. En ollut kiireellinen potilas. Leikkaukseen mennessä on juhlallinen tunne: ajattelin, että olisipa hän tyttäreni ja entäpä, jollen enää herää. Minua on loukannut jokainen kerta, kun meitä fyysisesti hoitavien ja koskettavien sairaanhoitajien, lähihoitajien ja muiden ammattilaisten pitää perustella tarpeellisuuttaan ja sitä tietä oikeuksiaan saada työturvaa ja vaativasta työstä kohtuullista palkkaa. Olen kiitollinen heille, samoin kuin jokaiselle vastuuntuntoiselle lääkärille ja hammaslääkärille, jotka viitsivät ronkkia kanssaeläjän tautisimpia kohtia ja uskoa, että jospa tuon saisin kuntoon, vaikka miten kurjalta näyttäisi ja vaikkei potilas itse jaksaisi yhtään auttaa. On myös hyvä muistaa, etteivät lääkärit pärjää ilman muita alan ammattilaisia. Juuri siksi on tärkeää kysyä, mitä ja miksi on tapahtunut, kun uutisissa kerrotaan esimerkiksi kuuden Keski-Suomen keskussairaalan työntekijän – lehtijutuissa mainitaan sairaanhoitajan – saaneen sakkoja potilaille tarkoitettujen reseptilääkkeiden käytöstä. Tärkeämpää kuin kauhistella on kysyä, miksi näin tapahtui. Lääkärien mokista on kuultu enemmänkin. Perheeni on saanut hyvää hoitoa, ja vaikka se on kokenut myös virhearvioinnin traagiset seuraukset, minulla on vankka luottamus suomalaiseen sairaudenhoitoon. Uskon, että meidän on parasta kysyä, pyytää vastauksia ja tukea heitä, jotka auttavat meitä kaikkia.