Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Arvostusta keuruulaisille perheille

Tulevana lauantaina vietetään Keuruulaisen lapsen päivää viidettä kertaa. Leppeä perhetapahtuma alkaa muodostua vankaksi perinteeksi. Ilahduttavasti useat nuoret perheet vierailevat tapahtumassa jo toista tai kolmattakin kertaa. Tapahtuman tarkoitus on osoittaa arvostusta lapsiperheille, jotka ovat valinneet Keuruun asuinpaikakseen. Lapsi tuo leivän tullessaan -ajatus koskettaa koko paikkakuntaa, sillä tarvitsemme kaikenikäisiä asukkaita ja heille palveluita pitääksemme pikkukaupunkimme elävänä. Keuruu on hoitanut leiviskäänsä esimerkillisesti, sillä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tyyssijat ovat kunnossa niin Keuruullakin kuin toisessa taajamassa Haapamäellä. Paikkakuntana voimme ylpeillä uudella kyläkoululla. Tärkeää on, että Jukojärven Einari Vuorelan koulun lisäksi muut paikkakunnan kyläkoulut pysyvät elävinä. Lapsiperheet käyttävät aktiivisesti myös paikallisen liike-elämän ja kaupan palveluja. Ruuhkavuosissa rakennetaan ja ruokaakin kuluu. Harrastuspaikoille perheet ovat vakituista asiakaskuntaa, kukin omien rahkeittensa rajoissa. Valtakunnallinen trendi, syntyvyyden lasku, riipaisee kuitenkin Keuruullakin. Viime vuonna Keuruulle syntyi alle 80 lasta, ja väkiluku notkahti alle 10 000 asukkaan rajan. Meidän pitää väkevästi viestiä kotipaikkakuntamme hyviä puolia mahdollisille uusille asukkaille ja samalla muistaa arvostaa heitä, jotka täällä jo asuvat. Tässä työssä Suur-Keuruu on vahvasti mukana.