Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Millaista on elämä, kun et tiedä minne huomenna joudut?

Tieto Keuruun vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta oli yksi uutinen monien uutisten joukossa. Uutinen kellui hetken otsikoissa, jakoi mielipiteitä ja siirtyi kahvipöytäkeskusteluihin. Aikanaan uutinen painuu unholaan. Uutisen takaa löytyy kuitenkin monta elämää ja monta kohtaloa. Entisen varuskunnan kerrostalojen pihalla kävelee kolme koulusta palannutta poikaa. –Opiskelimme tänään avaruutta. Minne olet menossa? Voin neuvoa sinut perille, pojat totesivat ja tarttuivat toimeen. Afganistanilaiset Sayed Mussa Khan ja Sona Zia ovat kulkeneet pitkän ja kivisen tien, ennen kuin he saapuivat perheineen Keuruulle. Perheenäiti Zia elää oman, Afganistanissa asuvan, perheensä pelossa. – Jos joudun takaisin, he tappavat minut. He eivät tiedä minusta mitään, eivät edes sitä, olenko elossa. Zia pakkonaitetiin avioon miehen kanssa, jonka kanssa hän ei halunnut elää, sillä hän oli rakastunut nykyiseen mieheensä Khaniin. Oma perhe ei ole ainoa, jota Zia joutuu pelkäämään. Afganistanissa asuessaan Zia työskenteli radiossa. Länsimaissa tämä ei aiheuttaisi pelkoa, mutta Afganistanissa tilanne on toinen. Musliminainen ei saa työskennellä. Työn viihteellisyys ei helpottanut Ziaan kohdistuvaa vainoa. Zia piti työstään radiossa. Hän toimi toiveradion juontajana. – Soitin toivekappaleita ja kuuntelijat kertoivat minulle vastineeksi tarinan, vitsin tai lauloivat. Työ oli mukavaa ja hauskaa. – Minulle soitettiin ja sanottiin, etten ole oikea muslimi. En saisi käydä töissä, koska olen nainen. Minut uhattiin tappaa. Zia karkasi Afganistanista miehensä Khanin kanssa useita vuosia sitten. Toiveena rakastavaisilla oli löytää turvallinen paikka heille ja heidän lapselleen. Pariskunta päätyi Valko-Venäjälle, missä he asuivat noin kaksi vuotta. Khanin oleskelulupaa oli jäljellä puoli vuotta, kun vasta esikoisensa saaneen perheen ovelle saapuivat poliisit. – Minulle sanottiin, että oleskelulupani on päättynyt, näin ei kuitenkaan ollut. He veivät minut poliisiasemalle, jossa minut käskettiin allekirjoittamaan paperi, Khan muistelee. Allekirjoitettuaan Khan teljettiin kuudeksi kuukaudeksi ja viideksi päiväksi vankilaan. Tuona aikana hän ei tavannut perhettään. Hän ei tiennyt mitä hänen vaimolleen ja 10 kuukauden ikäiselle pojalleen oli tapahtunut. – Minulle ei kerrottu mitään. Kaikki vain sanoivat, että en saa enää oleskella maassa. Khan joutui maksamaan vapautumisestaan ja vangitsemisestaan aiheutuneista kustannuksista. – Keräsin kaikki varani yhteen, käytin luottokorttini rajat ja kaiken mahdollisen, että sain maksettua ja pääsin pois. Perhe karkotettiin maasta, minkä jälkeen he suuntasivat Venäjälle. Itänaapurissa perhe oleskeli 20 päivää, jonka jälkeen he saapuivat Imatralle, missä he asuivat muutaman kuukauden. Sittemmin perhe saapui Keuruulle. Perheeseen syntyi toinen lapsi reilu kuukausi sitten. Jyväskylässä syntynyt poika saapui maailmaan terveenä. Uutinen vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta toi nuorelle perheelle mukanaan paljon murhetta, ahdistusta ja pelkoa. Pelkoa hoidetaan lääkkeillä, joita Khan esittelee hämmästyneenä. – Ei näin voi olla. – Emme nuku juuri ollenkaan. Emme tiedä mitä meille tapahtuu. Meille ei ole kerrottu muuta kuin, että joudumme lähtemään kesään mennessä. Emme tiedä minne, emme edes tiedä, että saammeko jäädä Suomeen. Perhe kuitenkin tietää, että palaaminen Afganistaniin olisi turmiollista. Zian ja Khanin toive on päästä asettumaan kaupunkiin, jossa he voisivat jatkaa opintoja ja työntekoa. Toive olisi saada elää turvallisessa maassa, sellaisessa kuin Suomi. Aloittaa viimein ehjä ja yhteinen perhe-elämä. Khan tietää monia, jotka ovat saapuneet maahan väärin perustein, valehdelleet ja saaneet turvapaikan. Näitä tarinoita kertoessa 30-vuotiaan miehen katse kääntyy ulos ja hän hiljentyy hetkeksi, ennen kuin jatkaa kertomaansa. – Ei asia voi olla näin. En tiedä ketä pitäisi syyttää, näin ei saisi vain tapahtua. Suomessakin on paljon oikeasti hädässä olevia turvapaikanhakijoita, joille palaaminen kotimaahan ei ole oikeasti mahdollista, Khan tuumii. Keuruulla perhe on asunut noin seitsemän kuukautta. Afganistanista Khan ja Zia lähtivät useita vuosia sitten. Päätös lähteä Afganistanista ja matka, jonka he ovat tuona aikana taittaneet, on maksanut heille koko heidän kotimaassaan keräämänsä omaisuuden ja paljon muuta. – Talebanit etsivät minua ja Ziaa edelleen. He tappoivat isäni etsiessään minua, käsissään isänsä kuvaa pitävä Khan kertoo. Perhe on maksanut jo tähän mennessä kovan hinnan vapaudestaan, tietämättä tulevatko he sitä koskaan todella saamaan. – Haaveinamme olisi saada jäädä Suomeen, hankkia auto ja ajaa perheen kanssa Helsinkiin, nuoripari haaveilee.