Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Ja palkinnon saa…

Tiistai-iltaisen Urheilugaalan katsominen nosti omaakin juhlamieltäni ja sai muistelemaan viimeisintä urheilusuoritustani. Oikeastaan olen näin gaalakauden hengessä valmis myöntämään tuon urheilusuorituksen aiheuttajalle myös palkinnon. Siispä hyvät naiset ja herrat, ei vain vuoden, vaan kaikkien aikojen raivostuttavimman kotityön palkinnon saa…Imurointi! Palkinnon myöntämiseen johti eräs marraskuinen tiistai-iltapäivä, jolloin minun oli nöyrryttävä totuuden edessä. Päättelin, että nurkkieni pölypallot olivat kasvaneet suurehkoiksi, kun naapurin villakoira luuli niitä lajitovereikseen. Palkintoraati haluaa seuraavaksi tuon marraskuisen tiistain pohjalta eritellä joitakin imurointiin liittyviä erityispiirteitä, jotka toimivat perusteina palkinnon myöntämiselle. Ensinnäkään imuriahan ei oikeastaan ole edes suunniteltu tarkoitustaan varten. Avarien ja tilavien paikkojen siivous kyllä jotenkin onnistuu, mutta sellaisiin paikkoihin, joihin pölyä ja likaa kertyy eniten, kuten nurkkiin sekä sängyn ja muiden huonekalujen alle, imurilla ei ole mitään asiaa. Toiseksi lama-aika ja säästöt iskevät imurivalmistajiin ilmeisesti aina johdon kohdalla. Tuntuu, että meidän perheen chihuahuassa on pidempi johto kuin imurissa. Oma ennätykseni imurin johdon pidentämisessä on kolme jatkojohtoa. Kolmas palkinnon myöntämiseen johtanut erityispiirre on imurin miellyttävän kova ääni. Erityisen sykähdyttäväksi se käy silloin, kun jo mainitsemani chihuahua päättää kokeilla, onko hänestä vai imurista lähtevä ääni se kovempi ääni. Tässä vaiheessa puolet lukijoista jo ihmettelee, että miksi tuo hippi ei osta johdotonta ja hiljaisempaa imuria sekä hankkiudu äkkiä eroon siitä huutavasta koirasta. Teille vastaan, että silloinhan olisi tämäkin kolumni jäänyt kirjoittamatta. Joten onnea imurointi, kaikkien aikojen raivostuttavin kotityö!