Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kun Mustasaari oli pienen pieni kylä

Pikkuisen Mustasaaren talot nousivat Rautolahden ja Kivilahden väliin sodanjälkeisen Suomen yhteishengen voimasta. Ei siis mikään ihme, että molemmat tämän tarinan haastateltavista pitivät eilisen Mustasaarta pienen maalaiskylän kaltaisena asuinpaikkana; jossa kaikki tunsivat toisensa. Kirjapaino Otavan vaikutus tuntui mustasaarelaisten elämässä. Osuusliikkeen sivumyymälä tarjosi kaupan palveluja, puuseppä Silvennoinen verstaansa tuotteita. Kirjoittaja kasteli juuri kukkia Silvennoisen tekemiltä ikkunalaudoilta. Hyvin ovat kestäneet 50 vuoden kulutuksen. Puuseppäperheen perinteistä voi nyt tavoitella jälkikaikuja vaikkapa laulaja-lauluntekijä Ilona Korhosen äänitteiltä. - Talkoilla ne tekivät taloja, isä-Aarne ja muut miehet, siirtyivät töidensä jälkeen rakennuksesta toiselle. Näin Arto Savilahti kertoo yhä asumansa kodin synnystä Keuruun Mustasaaressa. - Hyvin isä-Aarne sen rakentamisen oppi; hänen kättensä jälkiä löytyy edelleen monesta Keuruun keskustan kerrostalosta. - Saaressa oli paljon lapsia. Oltiin melkoisia pojanvintiöitä, jos ei oltu pahanteosta tulossa, oltiin menossa. Kaikki paikat kierrettiin ja tutkittiin. Kun Järvi-Suomen tietä 1960-luvulla rakennettiin, me kilpailtiin siitä, kuka päivän mittaan teki useamman reissun Lintusyrjään. Päästiin kuorma-autojen kyytiin. Olivat mukavia miehiä Rauhala, Kaukanen ja muut. - Välillä käytiin Viinalahden puolella maisemia tutkimassa. Tie kulki vielä viisikymmenluvulla vanhan radan paikkaa. Siitäkin suunnasta löytyi yhtä ja toista tutkimisen arvoista. Jos monet etelästä muuttaneet otavalaiset toivat uutta verta Mustasaarelaisten elämänmenoon, niin tekivät karjalaisetkin. Arto muistaa yhä, miten yhdeksänkymppinen Elina Petäinen opetti piiraspulikan käyttöä nuoremmilleen. Kyllä siinä pulikka pyöri. Mustasaaren naapuriin mantereen puolelle nousi 1940-luvun lopulla taiteilijahuvila. Kun Paavolainen rakennutti Pekanniemeään, karjalainen Vilho Heikkonen teki omaa taloaan saaren puolelle. Heikkoset ystävystyivät Paavolaisen kanssa rakentaminen aikana. Kaikista rakennustarvikkeista oli pula, ja neuvokas karjalaismies taisi hankinnat paremmin kuin kirjailija. Kun postivirkailija Maire Isokivesta tuli mustasaarelainen, sodan päättymisestä oli kulunut lähes kolmekymmentä vuotta ja saaren talot olivat jo asettuneet omille tonteilleen. Asumisen ja elämisen tyyli oli kuitenkin säilynyt. - Kaikki tunsivat toisensa. Käytiin kylässä. Kun joku täytti vuosia, kerättiin yhteinen lahja ja mentiin sen kanssa sankaria tervehtimään. Silvennoisen pariskunta oli erityisen ahkera kahvittaja; Silvennoisilla juhlittiin kaikki nimi- ja syntymäpäivät. Maire Isokivi, maalaistalon tytär, oli edelläkävijä nykyisin niin muodikkaiden nurmenhoitajalampaiden pitämisessä. - Ulla-lammas tuotiin keväällä meille Mustasaareen. Se huolehti myös naapurin nurmikosta. Kun minä lähdin aamulla postiin töihin, Ulla lähti naapuriin virkaansa hoitamaan. Nykyisin, miten hankala sana; nykyisin on huomenna jo eilen, saareen pääsee Järvi-Suomen tieltä. Se on rakennettaessa lohkaissut saaresta palasen. Mustasaarentie kaartuu entisen maantien malliin kohden pohjoista. Siltä lähtee Keurusselkää kohden teitä, Venepolku, Ruuhipolku, lyhyitä muutaman talon teitä. Savilahden talo Ruuhipolun varrella on yhä elämisen ja tekemisen paikka. Sen tarina on tavallinen, mutta samalla harvinainen. Kuinka moni nyt ehtii töiden jälkeen naapurin rakennuksille? ” minä meinasin mennä meijerikouluun vaan herrat ei ottanu vastaan tämä surullinen laulu on Keuruulla tehty ja Keuruun meijerillä ra-lal-lal-laa ra-lal-lal-laa Keuruun meijerillä siellä Keuruulla asui kolme kaunista sisarta Kaarina Kyllikki Kristiina Keuruulla Mustasaaressa Mustasaarentien ja Ruuhipolun risteyksessä terveisiä vaan.” Katkelmat Ilona Korhosen Meijerilaulusta