Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Katoava kansanperinne

Sulatin pakastimen, sillä sää pakkasineen antoi siihen hyvän mahdollisuuden. Tuli mieleen jouluruokien kohtalo. Pakastimeen tulee tungettua yhtä sun toista joululta jäänyttä. Olisipa vielä nuuttipukkeja, jotka muinoin kulkivat talosta taloon kerjäten ruuan ja juoman tähteitä: - Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Nuuttipukki-perinne on hyvin vanha. Alkujaan pukit olivat nuoria miehiä pukeutuneena nurin päin käännettyyn lammasturkkiin, naamari tuohesta ja sarvetkin sankareilla. Mahdollisimman rumia ne olivat, ja tarkoitus olikin olla pelottava. Taloista saadut oluet saivat heidät käyttäytymään riehakkaasti. Lorut, mitä he latelivat, olivat jopa rivoja ainakin niissä taloissa, joista saadut antimet olivat kehnot. Nykyään siellä, missä perinne vielä jatkuu, pukkeina kulkevat lapset tarkoituksena saada jotain hyvää. Perinne muistuttaa virpomista tai ”keksii tai karkei” -Halloweenia. Pukeutuminen on lähinnä karnevaalin omaista. Täällä Keski-Suomessa nuuttipukki-perinne on ollut vähäistä. Yhden kerran lapsena näin Multialla oikean Nuutin, tai retkupukeiksi niitä sanottiin. Huhu kylällä liikkuvasta pukista kiiri lapsijoukon korviin ja niinpä lähdimme pelokkaana sitä jahtaamaan. Pälyilimme hautausmaan suunnasta tulevaa kummajaista. Naamari sillä oli pahvista, iso lammasnahka harteilla ja karvareuhka syvällä päässään. Sarvia ei ollut. Kunnantalon nurkan takana kyyrysimme ja pelkäsimme. Joku kuiskasi, että se on nainen. Riehakkuudesta ei ollut tietoakaan. Se laahusti hitaasti pimeässä kohti Valkolan taloa. Sinne se menikin sisälle. Emme uskaltaneet enää seurata. Keskenään arvuuteltiin, että kuka se olisi ollut. Aikuiset olivat tietävinään, mutta meille lapsille ei kerrottu. Kyllä nuuttipukeille olisi vieläkin käyttöä. Ei tarvitsisi väkisin itse syödä tähteitä tai tunkea niitä pakastimeen unohtumaan. Ei pääse aloittamaan elämäntapamuutosta, sillä siihen ei kuulu sokeri, rasva, hiilarit, juusto, makkara, kerma, kakut, pullat, piparit... siis herkut. Ja mitään ei roskiin laiteta.