Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Keurusselän jättirailo jäätyi pakkasten myötä umpeen - tarkkana pitää silti jäällä olla

Kuluneen talven aikana jäät ovat pariin kertaan vahvistuneet ja heikentyneen vuorotellen. Marraskuun puolessa välissä Keuruulla pelastuslaitos joutui varoittamaan Tarhian jäätilanteesta, kun alkuun vahvat jäät sulivat lämpimän sään vaikutuksesta kantokyvyttömiksi. Meneillään oleva pakkasjakso on edesauttanut jäätilannetta niin, että jään paksuudeksi on valtakunnallisesti mitattu etelässäkin jo parinkymmenen sentin lukemia. Lähin virallisesti mitattava jääpeite on Petäjävedellä, Karikonselällä ja siellä vuoden vaihteen tienoilla jään paksuun oli kaksikymmentäyksi senttiä. Pohjoisessa jäät olivat paikoin melkein neljäkymmentä senttisiä, aivan eteläisimmässä Suomessa taas vähän toistakymmentä senttiä. Keuruun vesistöjen osalta mittaustuloksia ei ole saatavilla. Ely-keskus ylläpitää mittaustietorekisteriä, mutta Keuruulla ei ole tällä hetkellä ketään toimittamassa mittauksia. Keurusselän jäällä on jo jonkin verran liikennettä ja havaintoja jäiden paksuudesta ovat tehneet muun muassa kalamiehet. – Pappilanniemen tienoilla jäät oli itsenäisyyspäivänä noin kaksitoista senttisiä, viime viikolla kaksikymmentäneljä senttisiä, joten nyt ne lienevät vielä paksumpia, sanoo Jussi Tulonen , joka on ahkera talvikalastaja. Keurusselän isolla selällä kalastava Seppo Huumo havaitsi ennen joulua suuren railon, joka kulki Hanhisaaren pohjoispuolelta selän poikki Selkisaaren pohjoiskärjen tuntumaan ja saattoi vielä jatkua sieltä Isoon Hiekkaan päin. Se oli parin päivän havaintojen mukaan jopa seitsemän metriä leveä ja ainakin puolitoista kilometriä pitkä. – Railo oli syntynyt niin, että jäät ovat painuneet alaspäin, kun ne normaalisti nousevat pystyyn, sanoo Huumo, joka löysi railon moottorikelkalla ajaessaan ja telan kolahtaessa jään päälle syntyneeseen jääportaaseen. Isot railot ovat varsin tavallinen näky Keurusselän isolla selällä talvisin. Virtaukset ja tuulet yhdistettynä lämpötilan vaihteluihin saavat jääpeitteen liikkumaan ja murtumaan aina jostain. Havaittu railon on nyt jäätynyt umpeen ja muuten ison selän jäät ovat Huumon mukaan tällä hetkellä 27 - 31 senttisiä. Silti varsinkin isolla selällä liikuttaessa pitää olla tarkkana, koska railoja voi hyvinkin tulla lisää. Jäillä liikkuessa tulee joka tapauksessa olla valppaana ja varustautuneena, sillä railot ja virtapaikat voivat olla pettäviä myös kovilla pakkasilla. Pienenkin jään läpi menevän halkeaman kantokyky voi olla vain puolet samanpaksuisen ehjän jään kantokyvystä. Jalan tai suksilla liikkuvan on syytä pitää jääpiikit mukana jäällä kulkiessa. Ne ovat halpa henkivakuutus jään pettäessä. Ilman jääpiikkejä tai vastaavia välineitä jäistä ylös pääseminen vaativa homma. Heikkojen jäiden päälle kävelemistä voi ehkäistä esimerkiksi pitkällä koetinkepillä, jolla voi edessä olevan jään kestoa testata ennen eteenpäin kävelemistä. Kauemmaksi järven selälle lähdettäessä kannattaa mukaan ottaa myös vaihtovaatekerta, joka on pakattu vesitiiviisti. Tietenkin myös tulentekovälineet sekä vedenpitävä pussi kännykälle on ovat hyviä varusteita talviselle retkelle. Jäällä ajoneuvolla liikkuvan on yhtä lailla oltava tarkkana. Veden alle vajoavasta autosta on hyvin vaikea päästä ulos, joten ennen jäälle ajoa kannattaa varmistua, että jää todella kantaa. Jos jään kantokyky epäilyttää, niin älä mene jäälle. Pidä mukana jäänaskalit, tukeva jäänkokeilukeppi sekä pilli ja heittoliina.Laita kännykkä vesitiiviiseen pussiin. Vältä virtapaikkoja, ja muita heikkoja jään kohtia. Jos putoat jäihin, pysy rauhallisena, toimi nopeasti; riko jäätä tulosuuntaasi, kohota itsesi potkimalla vaaka-asentoon ja nouse jäälle, kieri ja ryömi kantavalle jäälle ja hakeudu nopeasti lämpimään. Jolle pääse ylös avannosta, niin pidä kiinni jään reunasta, pysy paikoillasi ja huuda apua.