Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Matkapäiväkirja: Monivivahteista ruokaa ja rauhallista kaupankäyntiä

Olen Eilatissa kolmatta kertaa kera vaimoni, jonka Israelin matka on ensimmäinen. Jokin minua tänne vetää, onkohan suonissani juutalaista verta? Ainakin valtavan ja kyömyn nenäni perusteella näin voisi ajatella. Kirjoittelen näitä rivejä makoillen Punaisen meren pohjukassa, Agaban tai Eilatin lahdessa, kuinka vain. Asumme Isrotel-ketjun Royal Gardenissa, joka sijaitsee Eilatin hotellialueella. Meidän piti majoittua seitsemän kilometrin päähän koralli- ja sukellusalueen hotelliin, mutta vesivahingon takia hotelli muuttui. Hyvä näin, saimme kaksion samaan hintaan kaupungista. Alunperin tarkoituksenamme oli paeta Suomen joulutohinaa tänne, mutta myöhästyin hiukan varauksessa. Lennot saapuvat vielä muutaman kuukauden Ovdan sotilaskentälle, josta on 70 kilometriä Eilatiin. Kaupungin lähelle valmistuu ensi keväänä kansainvälinen Ramonin lentokenttä. Nimi tulee israelilaisesta astronautista, joka menehtyi Columbia-sukkulan tuhossa. Eilatin keskustassa on paikallisliikenteen kenttä, jolle Arkian koneet lentävät kolmekymmentä vuoroa päivässä. Koneitten tuloa on mukava seurata uimarannalla. Ne käyvät kääntymässä Eilatin lahdella, Egyptin rajalla kymmenen kilometrin päässä, ennen laskeutumistaan. Riskialttiin paikalliskentän toiminta lopetetaan uuden kentän valmistuttua. Seitsemän vuotta sitten yhdellä eurolla sai lähes kuusi sekeliä eli paikallinen raha vastasi noin markkaa. Kolme vuotta sitten kurssi oli 4,7 ja nyt tarkasti ottaen 3,92. Sekelin kurssi on siis seitsemässä vuodessa noussut kolmanneksen euroon verrattuna, joten se olisi ollut hyvä sijoituskohde. Vai osaanko äkkiseltään auringon kirkkaasti paistaessa ajatella selkeästi, tietenkin kurssia pitää verrata myös hintatasoon. Vanhanaikaisia kun olemme, kirjoittelemme 15 postikorttia heti ensimmäisenä iltana. Postimerkkejä ei vain enää saa mistään kioskista, vain postista. Opas varoitteli, että pääpostissa asioiminen voi olla hankalaa, koska siellä hoidetaan myös eläkeasiat. Menemme kuitenkin aamulla rohkeasti sinne. Jonossa on parikymmentä ihmistä, enkä osaa valita automaatista oikeaa ”jonotusnumerokanavaa”. Etsimme pienen postin, jossa homma hoituu parissa minuutissa. Pääkieli on tietenkin heprea. Toiseksi eniten kuulee venäjää, asuuhan Israelissa miljoona Venäjän juutalaista. Opas mainitsi, että Neuvostoliiton aikana juutalaisen paperit pystyi myös ostamaan sopivalla ruplamäärällä. Hotellin TV:stä näkyy 35-kanavaa, joista neljä on venäjänkielistä. Englanninkielisissä elokuvissa on usein päällekkäin tekstitys hepreaksi ja venäjäksi. Turismin asiointikieli on luonnollisesti englanti. Kaupoissa on kiva liikkua, kun myytävää ei tyrkytetä, vaan katsella saa ihan rauhassa. Eilat on myös arvonlisäveroton alue. Ruokakulttuuri on monivivahteinen, koska tänne on muutettu ympäri maailman. Ravintolan ”sisäänheittäjistäkin” törmäämme vain kolmeen, joista aktiivisimman kierrämme kaukaa. Hän huutaa meille useana päivänä suomeksi: ”Hyvä ruoka, halpa hinta, parempi mieli.” Käymme toki paikassa syömässä, siellä on myös suomenkielinen ruokalista. Päätämme lähteä pyöräteitä pitkin sataman ohi Egyptin rajalle ja ehkä myös toiseen suuntaan Jordanian rajalle. Hotelleissa ei olekaan enää polkupyöriä, joita sai kolme vuotta sitten ilmaiseksi lainaksi, jättämällä pantiksi passin tai sata euroa. Pyöräilykulttuuri on mennyt lyhyessä ajassa ihan pilalle. Nyt lähes kaikki, varsinkin nuoriso, ajelee sähköpyörillä varsin vauhdikkaasti. Suomen säännöistä poiketen pyörillä voi ajaa pelkällä sähköllä, kuten mopolla. Sähköpyörät maksavat 4000 sekeliä eli 1000 euroa tai enemmän. Paikallinen bussikyyti maksaa vain 4,2 sekeliä eli karvan yli euron. Myös taksilla ajelu on varsin edullista. Kissaihmisenä minua surettavat paikalliset, laihat, kesyt ja kodittomat villikissat. Eilatin kaupunki oli hävittänyt kissat vuosia sitten. Tästä oli seurannut rottien, skorpionien ja käärmeitten tulo kaupunkialueelle ja näin kissat saivat palata. Kaupunki hoitaa niiden leikkauksen sopivasti, että tasapaino säilyy. Hotelliltamme noin kilometrin päässä oleva jäähalli on hauska kokemus. Siellä ei pelata jääkiekkoa, vaan ihmiset opettelevat luistelemaan jääkiekkokaukalossa. Siinä menee niin monen näköistä pököttelijää ja taapertajaa, että pyrkii naurattamaan. Uskoisin pystyväni samaan, vaikka luistimet ovat olleet jalassani parikymmentä vuotta sitten.