Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

KeuPa kaatoi JJK 2:n kärkikamppailussa

KeuPa isännöi perjantai-iltana JJK 2:ta nelosdivarin kärkikamppailussa. Isäntäjoukkue oli omaa luokkaansa ja takoi taululle komeat 5–2 (4–0)-voittolukemat. Joukkueet tarjosivat 300 katsojalle hienon näytöksen. Lämmin kesäilta, 7 maalia, 5 varoitusta ja 2 taitavaa joukkuetta tekivät illasta jalkapallonäytöksen vailla vertaa. Molempien joukkueiden tunnetaso oli korkealla, eivätkä varoitusten lisäksi ulosajotkaan olleet kaukana. Maalinteossa KeuPa oli omaa luokkaansa. Maaleille persot Nicolas Longarini ja Badara Koroma takoivat ensimmäisellä puoliskolla taululle 4–0, kummankin osuessa kahdesti. – Ensimmäinen puolisko oli hieno. Me olimme rohkeampia, me pelattiin, hienon pelin uurastanut Valtteri Veija tuumaa avauspuoliskosta. Toinen puolisko oli isännille haasteellisempi. Pitkään näytti siltä, että nuori JJK pyrkii väkisin mukaan peliin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. JJK:n kiri oli vahva. Maalinteossa onnistuivat Keuruulta tuttu Maxime Nzeza sekä Hadi Khedri . Vieraat saivat myös rangaistuspotkun, joka kuitenkin painui ohi maalin. KeuPa ryhdistäytyi 70. minuutin kohdalla ja otti otteen pelistä. Muutama vaihto toi lisää virtaa joukkueen peliin, ja keskikentän kamppailu kääntyi jälleen kotijoukkueelle. Kuuman lopun tuloksena oli kasa varoituksia ja KeuPan viides osuma. Maali syntyi puolustaja Matias Sanchezin toimesta ottelun yliajalla. Nzeza oli vierasjoukkueen parhaimmistoa ja nautti pelaamisesta keuruulaisyleisön edessä. – Olen pelannut 13 vuotta, ja tämä oli ensimmäinen pelini keskuskentällä. Totta kai tulos on pettymys, mutta olihan tämä siistiä, keuruulainen maalipyssy summailee. Ja niin, summa-summarum. Jalkapallo tarjosi perjantai-iltana parastaan. Alasarjaromantiikkaa hienoimmillaan. KeuPan nousujuna puksuttaa vahvasti raiteillaan. Kausi on vielä pitkä, ja nälkäiset vastustajat haluavat kammeta keuruulaiset vallan kahvasta. Kaikki on kuitenkin joukkueen omissa käsissä. Ja mikä tärkeintä, se kuuluisa oma peli riittää.