Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Pyhätunnelman muistan vain

Ylitarjonnan sekamelskassa elävän nykyihmisen lienee mahdoton sisäistää, millainen koko kylän merkkitapahtuma koulun joulujuhla ennen vanhaan oli. Siihen panostettiin tosissaan ja ohjelmia harjoiteltiin loppusyksystä lähtien. Se toi mukavaa vaihtelua koulutyöhön ja jännää vipinää vatsanpohjiin. Ennen juhlailtaa kului kokonainen päivä kenraaliharjoituksiin ja luokan koristeluun, ja se vasta hauskaa koulunkäyntiä oli. Miten ihmiset työpäivän päälle jaksoivat hevospelillä tai jalkaisin lähteä useiden kilometrien taipaleille pilkkopimeille teille, sitä ihmettelen nyt jo itsekin. Tietenkään syrjäkylillä ei tilaisuuksia liiemmälti ollut eikä silloin tuijoteltu iltakaudet mitään kaiken maailman salkkareita. Television rantautumista alueelle kesti odottaa vielä monta vuotta. Kuusijuhla oli myös joulukirkon korvike. Kirkko oli kaukana ja jouluaamun jumalanpalvelus oli useimpien syrjässä asuvien ulottumattomissa siksikin, että se osui navetta-aikaan. Koulun juhlassa kuultiin jouluevankeliumi ja veisattiin enkelitaivaata niin, että luokan seinät pullistelivat. Sylvian joululaulu laulettiin äitini mielestä aina liian matalalta, hänen oma äänilajinsa kun oli sopraano. Äidin kommentit ovat soineet korvissani myöhemmin, kun olen kuullut tämän lempilauluni Jaakko Ryhäsen laulamana. Joulujuhla huipentui pukin vierailuun. Naamarin takana oli muistaakseni vuodesta toiseen sama mies, jonka henkilöllisyys paljastui viimeistään hänen vastatessaan lasten lauluun: ”Kiitos, kiitos, kiltit lapset…” Se karhea baritoni oli kuultu monta kertaa talojen katoilta. Pukki oli siviilissä kylän nokikolari. Pukin pärekopasta löytyivät oppilaiden toisilleen, opettajalle ja keittäjälle kirjoittamat kortit sekä kaikille mieluinen ”kunnan lahja”. Sievässä paperipussissa oli ihanasti tuoksuva korvapuusti, pari omenaa ja muutama karamelli. Se tunnelma, jonka pakahduttava täyteys kantoi kotiin asti. Se raikuva riemu ja harras pyhän kosketus, jotka eivät vähääkään olleet ristiriidassa keskenään. Jos saisin toiveuusintana elää muutaman tunnin mennyttä aikaa, se voisi hyvinkin olla kaukaisen kotikyläni joulujuhlailta noin vuonna 1960.