Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Luottamusta tulevaisuuteen

Keuruun kaupunki kuten muutkin Suomen kunnat laatii seuraavien vuosien taloussuunnitelmiaan hämärässä. Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia ei vielä pystytä arvioimaan. Kuntaliitto on suositellut, että suunnitelmat tehdään nykyisellä palvelurakenteella. Keuruu on viime vuosina rakentanut voimakkaasti, mikä on lisännyt kaupungin velkamäärä rutkasti. Seuraavina vuosina velkaa on tarkoitus ottaa niukemmin, ja velan määrän on tarkoitus kääntyä laskuun vuonna 2020. Lainojen turvin on pystytty korjaamaan ja uudisrakentamaan keuruulaisille tärkeät palvelujen paikat pääosin kuntoon, nostamatta silti kunnallisveroa tappiin. Verotuksen kiristämiseen on kerääntynyt jonkun verran painetta, ja sitä ei tuleva uudistuskaan helpota. Jää seuraavan valtuuston epäkiitolliseksi tehtäväksi harkita, sopeutetaanko toimintaa vai korotetaanko tuloveroprosenttia. Rakentamisella on kuitenkin pidetty pyörät pyörimässä kaupungissa talouden matalapaineen aikanakin. Viime aikoina talouden virkistymisen merkkejä on ollut luettavissa yksityisten tahojen investoinneista. K-ryhmä laittaa reilusti voimavaroja Keuruulle rautakaupan uudistuksen ja uuden supermarketin myötä. Keuruulaisen kaupan veturi Mega-Market osoittaa laajennuksellaan luottamusta tulevaisuuteen. Nämä investoinnit antavat uskoa talouden piristymiseen, mikä heijastuu myös kuntatalouteen myönteisesti. *** Luottamus tulevaisuuteen, rohkea yrittäminen ja yhteistyö ovat kantaneet Suomen läpi vaikeiden aikojen ennenkin. Tätä on hyvä muistella Suomen 99-vuotispäivänä, satavuotisen itsenäisyyden kynnyksellä. Kaikille rauhaisaa itsenäisyyspäivää!