Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Seiskan valtuusto, kasin hallitus

Keuruun kaupunginvaltuutetut harjoittivat itsearviointia, kun Suur-Keuruu kysyi valtuustotyöskentelystä sekä valtuutettujen jatkosuunnitelmista. Karkeasti laskien valtuutetut itse antoivat kuluvan kauden työskentelylleen kouluarvosanan 7. Valtuustokauden merkittävimmiksi päätöksiksi suurin osa valtuutetuista nimesi kouluihin, päiväkoteihin ja vanhusten sekä kehitysvammaisten asumiseen tehdyt isot investoinnit. Kauteen mahtui myös merkittävä päätös uuden kaupunginjohtajan valinnasta. Osaa valtuutetuista on jäänyt kaihertamaan, että Keuruun valtuusto ei sittenkään päätä valtion mittakaavan asioista. Voi kysyä, onko tietotaso päätöksiä tehdessä ollut riittävä vai onko sorruttu populismiin. Populistisesta sirkustelusta valtuusto itsekin antaa itselleen pyyhkeitä. Valtuustotyöskentelyä ei ole kaikilta osin koettu valtuuston arvon mukaiseksi. Toisaalta on kuitenkin oltu ahkerasti paikalla ja kyetty päätöksentekoon. Tästä pääosa valtuutetuista antaa kiitosta myös kaupunginhallitukselle. Hallitus saa valtuutetuilta keskiarvokseen arvosanan 8. Tässä vaiheessa kymmenen valtuutettua ilmoittaa, ettei aio asettua ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa. Saman verran on niitä, jotka mielivät jatkaa päättäjänä, ja loput eivät ole tehneet ratkaisuaan vielä. Keväällä onkin keuruulaisen äänestäjän aika antaa arvosanansa.