Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Start up -tapahtuma kiinnostaa abeja

Marras-joulukuun vaihteessa 30.11.–1.12. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Euroopan suurin start up -tapahtuma Slush tuo yhteen ympäri maailman medioita, teknologiayrittäjiä sekä suuria sijoittajia. Kansainväliseen teknologia- ja kasvuyritystapahtumassa nähdään myös keuruulaista väriä, kun Keuruun lukion abiturientit Iida Kivimäki , Markus Koljonen ja Jonna Viitanen sekä Petäjäveden lukiosta Onni Laitinen ovat mukana vapaaehtoisina työntekijöinä. – On tosi hienoa päästä mukaan tällaiseen kansainväliseen maailmaan. Viime vuonna osallistujia tapahtumassa oli 15 000, ja tänä vuonna määrä varmasti kasvaa. Koko tapahtuma syntyy suurelta osin vapaaehtoisvoimin, iloitsi Markus Koljonen. Kaikkien neljän abiturientin matkan Slushiin mahdollistaa Kehittämisyhtiö Keulink Oy, joka kustantaa abien matkat ja majoituksen. Keulink sai abeille työpaikat Slush -organisaatiolta ohi normaalin hakumenettelyn. Tapahtuma kiinnosti laajasti keuruulaisia opiskelijoita, sillä hakijoita oli enemmän kuin oli mahdollisuutta ottaa. Lopulliset matkaan lähtijät valittiin vapaamuotoisten hakemusten sekä nuorten aktiivisten näyttöjen perusteella. Kansainväliset yritykset esittelevät Slush- tapahtumassa toimintaansa ja toimintatapojaan, joita suuret sijoittajat seuraavat tarkasti. – Yritysjohtajat puhuvat omista yrityksistään englanniksi, joten matka käy hyvästä kielikurssistakin, hymyilee Iida Kivimäki. Abit odottavat matkalta paljon uusia kontakteja muihin opiskelijoihin ja toimijoihin. Kansainvälisten suhteiden luominen on abien mielestä tärkeää, eikä oman yrityksen perustaminenkaan ole pois suljettu. – Voisin ihan hyvin alkaa yrittäjäksi, sillä yrittäminen kiinnostaa. Yrittäminen antaa kuitenkin niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa omia haaveita ja tavoitteita, Koljonen paljastaa Ennen varsinaista tapahtumaa abit vierailivat jo Slushin etukäteistapahtumassa, Volunteers-viikonlopussa, jossa vapaaehtoistyöntekijät nostattivat yhteishenkeä ja tutustuivat toisiinsa. – Verkostojen luominen on yksi tapa luoda yhteyksiä tulevaisuuteen. Kun yhtenä päivänä lähdet opiskelemaan, et koskaan tiedä, keneen voi maailmalla törmätä, Jonna Viitanen toteaa.