Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Nuoret dokumentoivat elämäänsä ja Keuruuta

Keuruun museo yhteistyökumppaneineen toteuttaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nykykuvataiteen, taidetyöpajojen ja tapahtumien kokonaisuuden #yhdessä . Kokonaisuus on hyväksytty mukaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Museon kokonaisuus koostuu #yhdessä – nuoret nykytaiteilijat Keuruulla -näyttelystä, sekä sen ympärille rakentuvista tapahtumista ja työpajoista. Museon päänäyttely kesällä 2017 tarjoaa kuvataiteellisia näkökulmia siihen mitä, missä ja millainen on Suomi ja Keuruu vuonna 2017. – Koko vuoden punaisena lankana kulkee erityisesti nuorten kuuntelu ja osallistaminen. Työpajoissa keuruulaiset nuoret dokumentoivat elämäänsä ja Keuruuta vuonna 2017, kertoo museonjohtaja Ritva Pulkkinen . Tapahtumissa järjestetään matalan kynnyksen taidehetkiä yleisön ja taiteilijoiden välillä yhdessä tehden. Museon yhteistyökumppaneina juhlavuoden kokonaisuudessa ovat Keuruun nuorisotoimi, Keuruun 4H ja Suur-Keuruu. Esimerkiksi Toni Panula Suur-Keuruusta luotsaa videotyöpajaa, joka on jo aloittanut toimintansa. Yhteistyökumppaneihin kuuluvat myös Keuruun kansalaisopisto ja Gallen-Kallelan Museo. Osana juhlavuotta museo ja kansalaisopisto lahjoittavat Keuruun kaupungille replikan alkuperäisestä vuonna 1782 kudotusta Keuruun ryijystä. Keuruun ryijy (ns. kukkoryijy) on tunnettu Akseli Gallen-Kallelan maalauksista ja kuuluu nykyään Gallen-Kallelan Museon kokoelmiin. Uutta ryijyä kudotaan museolla vapaaehtoisten voimin. Kudonta on järjestetty yhdessä kansalaisopiston kanssa ja sitä ohjaavat kansalaisopiston opettajat. Alkuperäinen ryijy on esillä museon Vinttigalleriassa 18.12.2016 saakka. Uusi ryijy pääsee esille Keuruun museoon kesällä 2017 osana #yhdessä -näyttelyä. Ryijyn kudonta dokumentoidaan kesällä ilmestyvässä julkaisussa, joka esittelee myös ryijyn historiaa ja taidehistoriallisia yhteyksiä. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi Juhlavuosi vaalii Suomen vahvuuksia, kuten tasa-arvoa ja demokratiaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä Monipuolista paikallista, alueellista ja valtakunnallista ohjelmaa pitkin juhlavuotta