Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Oppia ja iloa kaiken ikää

Suomessa on vietetty vanhustenpäivää vuodesta 1954. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenviikon teemana on Tekee mieli oppia. Tätä teemaa käsiteltiin myös Suur-Keuruun Hyvä ikä -liitteessä torstaina. Tietotekniikan hallinta ja internetin käyttö ovat kansalaistaitoja, jotka täytyy pikku hiljaa ottaa haltuun ikään katsomatta. Monet palvelut toimivat jo netin välityksellä ja esimerkiksi terveyspalveluista suunnitellaan koko ajan enemmän digitaalisia. Monille senioreille tietotekniikan käyttö on jo arkea. Isovanhemmat skypettävät lastenlastensa kanssa ja hakevat muun muassa terveystietoa netistä. Terveyspalvelujen ajanvarauksiakin tehdään koko ajan enemmän verkon kautta. Vanhustenviikolla muistutetaan myös liikuntaharrastusten tärkeydestä. Ulkoilu ja liikunta virkistävät mieltä ja pitävät yllä fyysistä toimintakykyä. Uusimpien tutkimusten mukaan liikunnan merkitys muistisairauksien torjunnassa voi olla erittäin merkittävä. Kaikki ikääntyneet eivät omin voimin pääse ulkoilemaan, silloin vapaaehtoinen ulkoiluapu on aivan korvaamatonta. Jokainen meistä voi tällä tavalla ilahduttaa niin läheisiään kuin muitakin ikäihmisiä. Tämän viikon torstaina vietetään valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää. *** Suur-Keuruun televisio-ohjelmien julkaisuformaatti muuttuu. Tästä lähtien maanantain lehdessä julkaistaan alkuviikon ja torstaina loppuviikon ohjelmat.