Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääkirjoitus: Vuoden tuote valitaan 25. kerran

Suur-Keuruu palkitsee vuosittain seudun yrittäjäjuhlassa Vuoden tuotteen. Tunnustuksen saajan valitsevat yhdessä Suur-Keuruun ja Keurusseudun Yrittäjien edustajat. Ehdokkaita tunnustuksen saajaksi voivat esittää kaikki lähettämällä ehdotuksensa lehden toimitukseen. Tänäkin syksynä on tullut aika ehdottaa Vuoden tuotetta. Tavallisesti ehdotuksia tulee runsaasti, tämän syksyn satoa vielä odotellaan. Aikaa ehdotusten jättämiseen on lokakuun 7. päivään asti. Nyt siis mietintämyssy päähän: Mikä on tänä vuonna Keuruun seudulla valmistettu tuote, joka tunnustuksen ansaitsee? Vuoden tuote -palkinnolla on jo pitkät perinteet, nyt tunnustus annetaan 25. kerran. Palkinto on aikanaan perustettu paikallisen yrityselämän tukemiseksi. Sillä halutaan tuoda esiin monipuolista paikallista osaamista ja ammattitaitoista tuotantoa. Palkinnon saajina on ollut sekä erilaisia teollisia tuotteita että käsitöitä. Ensimmäiseksi Vuoden tuotteeksi vuonna 1992 valittiin Finn-Nauha Oy:n joustoheijastin. Vuonna 2015 palkittiin Keuruun Energiatekniikan lämpökeskuslaitteet. Tunnustuksen saaja palkitaan Keurusseudun yrittäjäjuhlassa, joka tänä vuonna pidetään 15. lokakuuta Hotelli Keurusselässä. Tuote ja sen tekijät esitellään Suur-Keuruun yrittäjäliitteessä, joka ilmestyy 13. lokakuuta. Yrittäjäliite sisältää lisäksi runsaasti paikallisen yrityselämän kuulumisia ja tulevaisuudennäkymiä, jotka seudulla ovat varsin myönteisiä.