Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Avoimuuden kulttuurista

Olisinpa ollut kärpäsenä katossa tiistaina Särkänniemen hallituksen ylimääräisessä kokouksessa, jossa käsiteltiin viikonlopun delfiinioperaation tiedotusta. Siis sen operaation, jonka piti olla huippusalainen, yön pimeydessä toteutettu transportaatio, mutta joka ei lopulta ihan niin salainen ollutkaan. Delfiinien kohtalo antaa toki jo itsessään aihetta keskusteluun, mutta monia närästi myös Särkänniemen valitsema tiedotuslinja operaatioon liittyen. Huvipuiston toimitusjohtaja Miikka Seppälä oli kadonnut maan alle jo hyvissä ajoin ennen operaatiota eikä vastannut puhelimeen tai soittopyyntöihin. Särkänniemen hallitus puolestaan sälytti tiedotusvastuun nimenomaan toimitusjohtaja Seppälälle, joka ei siis vastannut puhelimeen. Viimein sunnuntaiaamuna, delfiinien ollessa jo lähempänä Kreikkaa kuin Suomea, Seppälä salli itseään puhuteltavan ja myönsi tiedotuslinjassa olleen korjaamisen varaa. Korjaamisen varaa toden totta jäi, olihan valittu linja kuin suoraan menneestä Neuvostoliitosta. Salailu, suhmurointi ja ”en kommentoi”-politiikka eivät kuulu 2010-luvun Suomeen, jossa avoimuutta ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä peräänkuulutetaan yhä enemmän myös julkisilta organisaatioilta. Osakeyhtiöt toki saavat ainakin periaatteessa tiedottaa mitä haluavat mistä haluavat, mutta Särkänniemen kohdalla ei kuitenkaan ole kysymys mistä tahansa osakeyhtiöstä, vaan julkisen organisaation eli Tampereen kaupungin omistamasta yhtiöstä. Ei siis ole kohtuutonta vaatia avoimuutta myöskään Särkänniemeltä. Tapaus toimii kaikessa tragikoomisuudessaan kuitenkin hyvänä esimerkkinä pieleen menneestä viestinnästä ja tarjoaa oppimisen mahdollisuuden paitsi Särkänniemelle, myös muille organisaatioille. Toivottavasti mahdollisuus osataan hyödyntää. Kuoliaaksi vaikeneminen ei kuulu avoimuuden kulttuuriin.