Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Kirsikka- muisto

Ei siinä ole peltoa, ei punaista hirsiseinää ja silti on. Seison ja tuijotan maisemaa, jonka kaltaista en ole ikinä ennen nähnyt. Tuttu ja tuntematon sulautuvat toisiinsa. Satavuotiaat pihlajat kaartuvat maata kohden, lahot ja nekin, jotka vielä marjovat. Niiden välissä kukkii valtoimenaan vadelmanpunainen mökkiangervo. Se on levinnyt elämänvoimaisena lahoavien puiden alle. Kahdessa omenapuussa on hedelmiä, ja terhakkaasti kasvavat kirskkapuiden kymmenet vesat röyhyävät puiden alla. Tuon näyn takana seisoo satavuotias viljamakasiini, seisoo vielä joten kuten. Tunnen kauran hajun. Etsin tuvan kohtaa, ja siinähän se, ikkunan paikka. Noakinarkit, niin kuin me ukonhattuja nimitimme, kukkivat niin kuin aina tähän aikaan. Miten yhden kauan sitten hävinneen tuvan ikkunan paikka voi ilahduttaa mieltä näin paljon. – Etteivätkö jälkensä näkyisi. Kirsikkapuutarha maanviljelijän työn muistona ei ehkä ole yleinen, mutta kaunis ja isä-Väinöä kuvaava. Noakinarkin edessä näen näkymättömät joriinit, siihen äiti-Laina talvisin karjakeittiössä vaalitut juuret aina istutti. Tämä lumottu paikka on hienoin muistomerkki, jonka olen elämässäni nähnyt. Muistona niistä, jotka nuo pellot, nykyiset metsät, aikoinaan raivasivat, kärsivät katovuodet ja puutteen. Mutta paikka on muisto myös minun lapsuuteni ajasta, ajasta jona sota oli vielä lähellä ja sen vaikutukset näkyivät ja tuntuivat. Elämisen jälki on sinnikäs. Peltomäen palosta on kohta 50 vuotta. Täällä voisi hyvin järjestää muistojuhlan; koristelu on valmis. Pitkä pöytä, yhteen päähän ruisleipä nälkävuosista selvinneiden muistoksi, toiseen karjanlanpiiraita talon viimeisen emännän kunniaksi. Perunapuuroakin pitäisi olla, Peltomäen hiekkamaiden perunat olivat kuulun hyviä. Kiskon hiuksistani hirvikärpäsiä. Lumottu piha on hirvien lepopaikka. Lähetän hiljaisen pyynnön jahtimiehille – älkää ampuko tältä pihalta!