Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Somepolkua seurantaloon

Niitä on yhä pitkin ja poikin maata, suuria ja pienempiä, joskus komeat hirret näkyvillä, ikkunat kutsuvina. Kaikissa niissä on kiehtova ilmapiiri, olipa menneisyys nuoriso- tai urheiluseuran, suojeluskunnan, työväenyhdistyksen, maamiesseuran. Tunnelmaa ei uusi vuoraus tai sisustus hävitä. Niihin on kuljettu ja kuljetaan harrastamaan ja huhkimaan, näyttelemään ja tanssimaan, häihin ja muistojuhlaan. Kansan kivun päivinä on askel joskus rientänyt tai ontunut kuin sotapolkua. Välistä raja avautui railona omassa kylässäkin. Kahta on mukava etsiä katseellaan tullessaan vieraalle paikkakunnalle: kirkkoa ja seurantaloa. Modernitkin kirkot yleensä huomaa, mutta ihan turhaan ei tarvitse etsiä seurantalojakaan, sillä niitä on meillä yhä noin 2500. Toimivista osa on jopa 1800-luvun lopulta, mutta pääosa 1900-luvun alkukymmeniltä. Nykyisin yhteisnimellä seurantaloiksi kutsutut rakennukset nousivat aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloiksi, yhteisön ja yhdistysten tahdosta ja yhteistyönä. Tärkeää oli halu harrastaa ja tehdä, opettaa ja oppia, hyödyntää ja hyödyttää eli viljellä henkeä ja taidetta, toimia marttoina ja vapaapalokunnassa. Lähimpänä nykyistä kotiani on uhkea Haapamäen Suoja. Olen käynyt muutamissa muissakin seudun seurantaloissa ja aina ihailen niitä, mutta joskus talon kohtalo mietityttää. Mitä siellä tehdään parin vuosikymmenen kuluttua? Mihin somekansa tarvitsee seurantaloa? Milloin nykyisen kaltaiset elokuvat, tanssit ja myyjäiset, ihmisten kohtaamiset paikan päällä, ovat hymyilyttävää historiaa? Tässä oudossa maassa on yhä reilusti yli 100 000 yhdistystä. Kysäisen nuorelta eli itse tulevaisuudelta, missä onkaan lähin seurantalo. Ai mikä se on? Näpyti-näp, tieto löytyi – ai toi, sehän on siisti! Samassa hän on jo kaukana somepolulla. Siinäkö se: ei kun tietoa kehiin ja somepolkua seurantaloon.