Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kolumni: Kipuna kiivaana

Lojuin sohvalla kylmäpakkaukset reiden, polven ja säären ympärillä. Suuren leikkauksen jälkitila oli kamala. Radiosta tuli juuri laulu: ”Minä olen muistanut kipuna kiivaana...”. Niin juuri, kiivaana. Laulussa kipu tuli ilman fyysistä haavaa kaipauksesta, mutta minä poimin sanoista sen, mitä juuri sillä hetkellä tunsin. ”Olen valvonut tuhat yötä...”. No, en nyt sentään, mutta useita öitä joka tapauksessa. Fyysisen kivun määrää on vaikea sanoin kertoa. Sairaalassa sitä pyydettiin kuvaamaan asteikolla 0–10. Sehän on mahdotonta, kun ei tiedä kuinka kova tuo ääripää on. Leikkauksen jälkeen korostettiin, että kivun ei saa antaa tulla päälle. Pitää liikkua ja harjoitella annettua jumppaohjelmaa kivusta huolimatta sen sallimissa rajoissa. Siispä lääkitys lievitykseen oli melkoinen, pelottavan suuri, mutta silti tehoton ainakin aluksi. Kipukynnys on hyvin yksilöllinen. Jossakin tutkimuksessa selvitettiin, että laaja ystäväpiiri vähensi kivun kokemista. Siispä vertaistukea hakemaan. Kiitos ystäville, joille soittelin. Myös niille, jotka antoivat apua ihan pyytämättä. Pihanhoito, nurmikon leikkaus, kauppakäynnit ja postin hakeminen laatikosta olivat asioita, joihin tarvitsin apua. Todella se auttoi siinä kuin lääkitys. Fyysisen kivun rinnalle tulevat psyykkinen ja krooninen kipu. Syvällä sielussa tuntuvaa kiivasta, raastavaa tuntemusta on vaikea parantaa. Näkymättömiä haavoja voi syntyä julmista sanoista, mielen pahoittamisesta ja teoista joita ei ymmärrä. Haava voi jäädä hoitamatta ja se kuroutuu ahdistukseksi. Elämässä pitäisi olla paljon muutakin kuin kivun sietämistä. ”Minä olen miettinyt sinua paljon...”. Mutta nyt ole päättänyt, että jätän sinut kipu. ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”, luvataan. Minulle kelpaa vähän himmeämpikin kruunu kunhan pysyt poissa kipu.