Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Maailma on taskussa

Amerikkalaisessa illallispöydässä on uusia, kutsumattomia vieraita. Kun aikaisemmin isä, äiti ja lapset keskittyivät toisiinsa, nyt kaikki keskittyvät omiin älylaitteisiinsa. Amerikkalainen psykologi Sherry Turkle on laskenut tuoreessa kirjassaan, että pahimmillaan perheessä on auki kuusi pientä laitetta. Sen lisäksi taustalla humisee pari televisiolaitetta tauotta. Monilla ihmisillä on taskussaan kamera, puhelin, tietokone ja samalla koko maailma. Älypuhelin on mukana kaikilla. Ja monet nuoret eivät voi enää nukkua ilman puhelintaan, koska ”kaikki tapahtuu siellä”. Turkle haastatteli amerikkalaisia nuoria aikuisia. He kertoivat välttelevänsä henkilökohtaista keskustelua, koska tekstailu, sosiaalisen median viestit ja videot ovat vaarattomampia kuin keskustelu. Keskustelua kun ei voi kontrolloida. Se voi johtaa mihin tahansa. Elävät ihmiset ovat arvaamattomia. Verkossa ja sosiaalisessa mediassa ihmiset sanovat asioita, joita he eivät haluaisi sanoa kasvokkain. Sosiaalisessa mediassa ihmisen ei tarvitse katsoa silmiin sitä ihmistä, jota sanotut sanat ovat juuri loukanneet. Tunteet, naurut ja itkut jäävät kokematta. Henkilökohtainen keskustelu on kuitenkin luonut yhteyksiä, synnyttänyt rakkautta, luonut uusia ajatuksia, jotka ovat vallankumouksellisesti muuttaneet maailmaa. Nyt meitä on siunattu välineillä, joilla voimme viestiä kaikkialle maailmaan. Erityisen helppoa sosiaalisessa mediassa on olla eri mieltä kärttyisästi. Erimielisyys on helppo muuttaa myös puhtaaksi vihaksi, ennakkoluuloiksi, häirinnäksi ja toisinaan myös rikoksiksi. Sosiaalisen median vapaan maailman taustalla taistelevat palkatut trolliarmeijat, joiden tehtävä on levittää väärää tietoa, solvata vihollisia ja muuttaa musta valkoiseksi. Mikään ei ole uuden tekniikan vika. Saamme tietoa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Löydämme koko ajan uusia asioita ja uusia ihmisiä, jotka rikastuttavat maailmaamme ja kokemuksiamme. Silti meidän on syytä seurata omaa käyttäytymistämme. Teknologia on ensimmäistä kertaa kehittynyt niin koukuttavaksi, että siitä on vaikea luopua. Maailma on taskussa, ja kohta sama maailma on siruna ihon alla. Nyt luopuminen on vaikeaa, ja kohta mahdotonta. Edes ystävien seurassa tai perheen illallispöydässä.