Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Mielipide: Koronauhka ja -rajoitukset aiheuttavat huolta ja stressiä

MIELIPIDE Jokainen meistä kokee koronauhan ja -rajoitukset omalla tavallaan. Osa meistä on voimakkaammin huolissaan ja kaipaa enemmän tukea toisiltaan. Ajattelen, että vapaana rellestävä korona on kuin hirviö, jolle haluan huutaa, että häipyisi meitä ihmisiä kiusaamasta: ”Heti nytten!” Erityisherkkyyteni vuoksi kuljen aika ajoin sietokykyni äärirajoilla, enkä meinaisi kestää tätä hätää, mikä maailmassa vallitsee. Kuitenkin sitä ammentaa aina jostakin voimaa ja kestää yllättävän paljon, kun on pakko eikä elämä anna muuta vaihtoehtoa. Suurin huolenaiheeni on luonnollisesti se, että korona voi tulla liian lähelle itseäni ja niitä rakkaitani, joilla on muutenkin vaara menehtyä jo oleviin sairauksiinsa ja joille korona voisi olla kohtalokas. Tiedän, että korona ei tottele, kun pyydän sitä olemaan pilaamatta elämääni ja poistumaan maailmasta. Päinvastoin, vaikuttaa siltä, että korona on tullut jäädäkseen. Koronasta on tullut sellainen huoli, että aina, kun sitä ajattelee, pää ei meinaa kestää. Eikä kohta sydänkään kestä ainaista stressiä. Koen, että korona on järjestänyt maskien muodossa naamiaiset maapallolle ja haluaa jokaisen pukeutuvan kuoleman naamioon. Korona ja kaikki sen tuomat ihmisten yhteiset sekä omakohtaiset kärsimykset ovat mielestäni kauhistuttavia ja laajuudessaan kamalinta, mitä olen tähän mennessä elämäni aikana kaunosieluna nähnyt ja kuullut. Huudan yksin ollessani koronalle: ”Mene pois! Kukaan, ei kaipaa sinua! Olet turhakkeista turhakkein!” Tuntuu oudolta se, kun jotkut etsivät korona- ajasta hyviä puolia. Ehkä se auttaa heitä kestämään. Minua sellainen ei auta. Ei edes tieto luonnon puhdistumisesta lohduta minua. Se on toki hyvä asia, mutta varmaankin ohimenevää. Elämä koronauhan ja -rajoitusten takia tuntuu kestävän sen sijaan loputtomiin. Voi olla vain ajan kysymys, milloin sairastuminen sattuu omalle tai lähipiirin kohdalle. Ja jos ei satu, niin aina jonkun kohdalle sattuu, ja sekin on minunlaiselleni empaatikolle liikaa. Jatkan huutoani ja kysyn samaan tapaan kuin eräs nuori nainen tässä taannoin eri asiayhteydessä: ”Kuinka, korona, kehtaat? Teet tällaista ja saat tätä hirvittävää tuhoa aikaan.” Tämä ei ole viihdyttävä taru. Korona on totisinta totta, ja jokainen kertoo siitä omalla tavallaan. Korona ei hirviöitten tapaan todellakaan välitä kenenkään hyvinvoinnista, vaan päinvastoin se haluaa levitä ja kiduttaa. Pitää vain toivoa, että saadaan pian rokote tai muu ratkaisukeino ja ihmiskunta pääsee pois hirviön suurista kourista, joiden tiukassa puristusotteessa se on. En usko kärsimyksen aina jalostavan, en ainakaan itseäni, mutta olen pähkäillyt, onko tässä silti jotakin mieltä ja tarkoitusta. En ole vielä löytänyt vastausta. Lopuksi lähetän tässä terveiseni. Pidetään liput korkealla, ja hatun nosto niille, jotka auttavat korona aikana muita ihmisiä. Eija Junno-Pihlainen, Keuruulla asuva runoilija