Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

”Toripäivä, konsertit, lavatanssit ja myllykierros ainakin” – Maikku Pekola-Nieminen poimi Multian Kesän runsaista tapahtumista itseään kiinnostavimmat

Multian Kesä -tapahtumaviikko nostaa tänä vuonna esille perinteitä ja perinteen kantajia. Heinäkuun ensimmäisestä sunnuntaista seuraavaan kestävän tapahtuman ohjelmaan on vanhojen perinteiden rinnalle kerätty myös uusia: muun muassa päreiden teon ja paikallishistorian lisäksi Multian Kesässä voi tutustua vaikkapa frisbeegolfiin. Kahdeksan päivän ajan aamusta iltaan runsaasti nähtävää, kuultavaa ja koettavaa tarjoava tapahtuma on myös multialaisten, kesämultialaisten ja entisten multialaisten kohtaamispaikka. Tapahtuman tämän ulottuvuuden tunnustaa tärkeäksi myös nykyisin Järvenpäässä asuva Maikku Pekola-Nieminen . – Milloin vain olen ollut kesän tapahtumaviikon aikaan Multialla, olen ollut mukana tapahtumissa. Usein olen myös tarkoituksella osuttanut Multialla oleilua tapahtuma-aikaan. – Vanhojen tuttujen tapaamisen lisäksi nautin mukavasta ilmapiiristä: siitä kun Multialla tapahtuu ja on paljon ihmisiä. Kesäkuun ollessa aluillaan Pekola-Nieminen ei vielä varmaksi tiedä, ehtiikö kuukauden kuluttua Multialle ja tapahtumaviikolle. – Kesällä on oman lapsen häät ja työkaverin lapsenkin rippijuhliin lupasin värkätä kakkuja ja tarjoiluja. Mutta jos vain Multialle tapahtuma-aikaan pääsen, niin toripäivää ainakin menen viettämään. – Vanhoja tuttuja tapaamaan, kahvittelemaan, kivoja esityksiä seurailemaan. Toripäivä on aina ollut minulle sellainen fiilistelypäivä, torilla on tullut usein viihdyttyä monta tuntia. – Tänä vuonna torilla esiintyvää Kari Pienimäen orkesteria olisi myös hauska kuulla. Muistan nimittäin joskus kouluaikaan laulaneeni jossain Leijona-juhlassa Karin säestämänä. Tapahtumaviikon musiikillisesta tarjonnasta Pekola-Nieminen paljastaa löytäneensä myös pari muuta kiinnostavaa ohjelmanumeroa. – Kankaan Kallen kotikonserttiin menen ilman muuta, jos vain pääsen. Olen kuullut Kallen soittoa niin aivan nuorena kuin nyt aikuisenakin ja tykännyt siitä aina. Kalle on monitaituri, eikä koskaan voi etukäteen varmasti tietää, minkä tyylistä tai mitä sieltä milloinkin tulee. Siksi sinne nytkin, tottakai! – Myös viikon päättäjäiskonsertti, Marian Petrescu Band seurakuntakodilla kiinnostaa. En ole koskaan nähnyt enkä kuullut yhtyettä livenä, mutta Petrescu on kyllä nimenä tuttu ja tiedän hänet ja bändin tosi taitavaksi. Olisi tosi kiva päästä nyt näkemään, kun hyvä tilaisuus olisi. – Ja musiikkiin liittyen vielä Hallin lavan kesätanssit tietenkin. Niissäkin olen usein ollut ja todennut esiintyjät hyviksi. Vaikka tuttujen tapaamista ja fiilistelyä enemmänkin kuin tanssia ne Hallin lavan illat minulle ovat. Vaikka asuikin lähes parikymmentä ensimmäistä ikävuottaan Multialla ja mökkeilee paikkakunnalla edelleen, Maikku Pekola-Nieminen tunnustaa, että monia paikkoja pitäjässä on vielä jäänyt näkemättä. – Siksi ihastuin nyt mahdollisuuteen tutustua opastetulla kierroksella Multian myllyihin. En muista, että olisin koskaan käynyt yhdessäkään! – Olisi tosi mukavaa ja mielenkiintoista päästä tuollaiselle kierrokselle lisäämään kotiseututietouttaan ja nähdä kaikki vanhat myllyt kerralla. – Myllyperinteen lisäksi kiinnostuin kyllä käsitöistä pitävänä hieman myös tuosta päreiden teosta. Niin paljon, että kävin katsomassa netistä videoita. Käynkö nyt sitten katsomassa enää livenä, jää nähtäväksi. Kahdeksan päivää tapahtumia aamusta iltaan Multian Kesä 2019 -tapahtumaviikko käynnistyy Multialla sunnuntaina 7. heinäkuuta ja kestää seuraavaan sunnuntai-iltaan 14. heinäkuuta asti. Osa tapahtumaan liittyvistä taidenäyttelyistä on esillä elokuulle asti. Kesätapahtumaviikon järjestää nyt toisen kerran Multia-Seura. Multian Kesän teemana ovat tänä vuonna perinteet ja perinteen kantajat. Vanhaa perinnettä tapahtuman ohjelmassa edustavat esimerkiksi tutustumiskierros Multian myllyihin ja päreiden tekoon pärehöylällä perehdyttävä työnäytös. Ohjelmassa on myös paljon muun muassa kanteleensoittoa, lavatanssiperinnettä ja kyläjuhla. Uudempaa perinnettä tarjoavat muun muassa tilaisuus kokeilla frisbeegolfia, penkoa kirpputoripöytiä, pelata beacvolleyta, kuulla runokaraokea ja retkeillä vesillä kanootilla meloen. Tapahtumaviikon taidenäyttelyissä on esillä muun muassa Raimo Reinikaisen , kansalaisopiston maalauspiirin ja viikon kuvataidepiirin töitä.