Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Emilia Isojärvi sai mieluisen kesäpestin: Hän tekee taidetta uimakoppeihin Kurkisaaressa ja Päkärissä

– Ehdotin itse Keuruun kaupungin viheraluemestari Heli Nousiaiselle , että voisin kesätöissä maalata piristystä Keuruun bussipysäkeille, mutta hänpä antoikin tehtäväksi maalaukset uimarannoille. Mahtavaa, että hän otti työtehtäviä antaessaan toiveitani ja vahvuuksiani huomioon, kertoo keuruulainen Emilia Isojärvi , 18, tyytyväisenä kesäpestiinsä. Kahden viikon kesätyöjakson aikana Isojärvi onkin maalannut Päkärissä uimakoppiin toiveiden mukaan Muumi-aiheisen teoksen. Kurkisaaren pukukoppiin hän suunnitteli teoksen itse. – Hiirihahmo on helppo ja selkeä toteuttaa ja harmaan hahmon kaveriksi sopivat monenlaiset värit. Halusin työssä tuoda esille myös Kurkisaaren esteettömyyttä. Tännehän pääsevät myös apuvälineitä käyttävät, hän sanoo. Luonnokset ruutupaperille Luonnokset Isojärvi piirsi ihan perinteisesti lyijykynällä ruutuvihkoon. Kun suunnitelmat olivat valmiit, hän hankki teoksiin maalit rautakaupasta ja alkoi luonnostella työtä lyijykynällä pukukopin seinälle. – Tekovaiheessa tuli vielä ideoita ja muutoksia. Aiemmin olen piirtänyt ja maalannut vain pieniä töitä paperille tai kankaalle. Iso teos vaatii suurpiirteisempää otetta, mutta sekin on kivaa. Rennompaa, kuvailee Isojärvi. Piristystä uimareissulle Isojärvi toivoo, että teokset uimakopeilla piristävät ja ilahduttavat uimassa kävijöitä. – Ehkä koppien seiniin ei tee mieli töherrelläkään, kun siellä on jo taidetta valmiina. Teokset kiinnostavat ihmisiä ja kuvia niistä jaetaan varmaan somessa. Töitä voi tulla katsomaan myös paikan päälle, kutsuu Isojärvi. Yleisön palautetta hän on jo saanutkin. – Olin vielä maalaamassa, kun joukko pieniä lapsia tuli rannalle. He seurasivat työskentelyä ja ihmettelivät, miten osaan maalata tällaisia. Kovasti he kuvista tykkäsivät, sanoo Isojärvi. Kuvanteko kiinnostaa Emilia Isojärvi kirjoitti keväällä ylioppilaaksi ja lakkiaisetkin on jo suvun kesken järjestetty. Parhaillaan on jännät paikat, miten käy opiskelupaikan haussa. – Pyrin Kokkolaan opiskelemaan yhteisöpedagogiksi. Myös kuvataideala kiinnostaisi tulevana urana. Olisi nappijuttu päästä työhön, jossa voi suunnitella ja tehdä: maalata ja piirtää ammatikseen, juttelee Isojärvi.