Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Suosikkina voittoon – Millin tarkkaa työtä Tuuren Lennon ohjastajalta

Maanantain Taikaraveissa oli rataparina Kouvola ja Kaustinen. Nopsaan tahtiin siirryttiin totolähetyksessä radalta toiselle ja hienoja voittajia saatiin sekä Pohjanmaalta että Kaakkois-Suomesta. Kouvolassa lähti suosikkina matkaan Tarmo Tiaisen Tuuren Lento tällä kertaa ohjaksissaan Iikka Nurmonen . – Ori oli vähän nihkeä Seinäjoella lauantaina. Viimeiseen kaarteeseen asti hevonen oli hyvä, mutta sitten väsähti. Palautui kyllä hyvin startin jälkeen. Siinä oli kuukauden paussi kisoista, ja siksi hevonen ei ollut ihan oma itsensä. Kotona ei ollut mitenkään kovaa ajettu. – Toivottavasti nyt pärjää. Otetaan siltä kengät pois, mutta en usko, että sillä olisi kovin suurta merkitystä sen menoon. Lämmityksessä oli pirteä ja lyhyt starttiväli on sille ehkä eduksi, haasteli Tiainen hevosestaan ennen kisaa. Seinäjoella Tuuren Lento jaksoi kuolemanpaikalta hyvin loppusuoran alkuun asti ja taisteli jopa voitosta, mutta tuoreemmat voimat menivät ohi ja se jäi seitsemänneksi. Kahden kauppa loppusuoralla Maanantaina Kouvolaan oli Tuuren Lennolle arvottu takarivin paikka ryhmälähdössä ja auton irrottua se jäi takajoukkoihin. Vappujätkä pääsi ykkösradan turvin keulaan saaden rinnalleen Tosi-Tonnin. Nurmonen ei jäänyt kauaksi aikaa lauman taakse, vaan koska sisärata oli vapaana, ajoi Nurmonen sinne ja sai sopivan selkäreissun kolmannesta sisäparista. Kierros juostuna kovimpaan vauhtiin innostui Drillari ja se tulikin uhoten Vappujätkää haastamaan. Haaste kaatui liikaan intoon ja Drillari laukkasi, joten edelleen jatkoivat rinta rinnan Vappujätkä ja Tosi-Tonni. Takasuoran lopussa Tuuren Lennolle avautui luukku toiselle radalle ja näppärästi Nurmonen käytti tilaisuuden hyväkseen päästen voittomatsia ajatellen mainioon paikkaan Tosi-Tonnin taakse. Lopputaistelu käytiin statisti Tosi-Tonnin ja suosikki Tuuren Lennon kesken. Ja suosikki voiton nappasi kilometriajalla 29.3a. – Saatiin Tuuren Lennon kanssa nappijuoksu. Kolmannella radalla ei selät vetäneet, ja niinpä ajoin sisäradalle tuuriin luottaen, kertoi varmaa työtä rattailla tehnyt ohjastaja Nurmonen. Mascate Match juoksee sunnuntaina Tukholmassa Kriteriumissa alisuorittanut Raviliigavarsa Mascate Match alias Massi jatkaa uraansa Ruotsissa kolmevuotiaiden tammojen Breeder´s Crownin välierässä sunnuntaina. Tamman veriarvoista näkyi, että sillä oli Kriteriumissa virustauti päällä, eikä se jaksanut taistella voitosta. Pekka Korpi ei asiaa sen kummemmin selitellyt, vaan oli tyytyväinen, kun Ari Moilanen ei viimeisellä puolikkaalla hoputtanut väsyvää varsaa, vaan antoi sen tulla omia aikojaan. Esitys ei siitä huolimatta ollut huono, sillä Massin aika oli vain 0,1 sekuntia vaille Suomen ennätystä. Nyt ovat veriarvot normaalit, joten Ruotsiin kaavailtu matka alkoi tiistaina. Karsintaan Massi sai huonon lähtöpaikan radalta kahdeksan auton takaa. Mutta jos tamma on oma itsensä, ei senkään pitäisi kiihdytystä haitata. Karsinnan voittajalle on tarjolla 200 000 Ruotsin kruunua ja neljälle parhaalle kolmesta eri karsinnasta irtoaa finaalipaikka. Finaali juostaan 10. marraskuuta Eskilstunassa ja siinä kisassa voittajalle maksetaan 800 000 kruunua. Petra Huhtin kasvatit jatkavat voittajina Jälleen yksi Petra Huhtin kasvateista kaarsi kisan jälkeen voittajaesittelyyn. Sahara Kellyanne on samasta emästä, Staro Buttercapista kuin kahta vuotta vanhempi Sahara Sandstorm ja jatkaa velipojan kavion jäljissä. Kaksivuotias tammavarsa Kellyanne voitti debyyttistarttinsa Forssassa 20. lokakuuta ajalla 19.1 tienaten forssalaisille omistajilleen 1 000 euroa. Magic Monday-ravit. Kouvola 21.10.2019 V Divisioonakarsinta. Ryhmäajo kylmäverisille 2100 metriä vähintään 4000 euroa ja enintään 10 000 euroa tienanneet: 1) Tuuren Lento, om. ja valm. Tarmo Tiainen, Petäjävesi, ajoi Iikka Nurmonen, aika 29.3a, p. 2000 euroa. 2) Tosi-Tonni, om. Marleena Nykopp, Mäntsälä, valm. Juha Nykopp, ajoi Henry M Bollström, aika 29.4a, p. 1000 euroa. 3) Vilviiri, om. valm. ja ajoi Hannu Tonteri, Hollola, aika 29.8a, p. 600 euroa.